IS: Christian Eriksenin tapaus palasi mieliin Kakkosessa, kentältä löytyi sankari – ”Ensimmäinen ajatukseni oli, että hän on nielaissut kielensä”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien historiallisessa EM-kisadebyytissä koettiin todella pelottava tilanne, kun vastustajajoukkue Tanskan tähtipelaaa Christian Eriksenin sydän pysähtyi kesken pelin, hän tuupertui maahan ja kentällä aloitettiin elvytystoimet. Onneksi joukkuetoveri Simon Kjaer toimi ripeästi, lääkärien paikalletulo ei kestänyt kauan, ja Eriksen toipui nopeasti siihen kuntoon, että on päässyt jo sairaalastakin.
Tapaus saattoi palata monien mieliin sunnuntaina pelatussa Kakkosen ottelussa JJK-Hercules. JJK:n maalivahti Aati Riihimäki ja Herculesin Kuutti Matila törmäsivät sillä seurauksella, että Matila jäi makaamaan kentän pintaan, eikä saanut henkeä. Onneksi paikalle tuli nopeasti JJK:n 33-vuotias puolustaja Antti Åke, joka osasi myös toimia nopeasti.
- Ensimmäinen ajatukseni oli, että hän on nielaissut kielensä. Olen kuullut tällaisista tapauksista, ja yritin nopeasti tehdä jotakin, Åke kertoi pelottaneesta tilanteesta Ilta-Sanomille (IS:n koko juttu löytyy täältä).
Åke yritti ensin saada Matilan suuta auki. Pian avuksi ehti myös JJK:n lääkäri Oskari Ervasti, ja yhdessä miehet saivat tilanteen hallintaan.
- Joskus olen käynyt ensiapukurssin, muttei siellä tällaista tilannetta ollut. Kerran olen nähnyt televisiosta, kun oma joukkuekaverini Tuco pelasti jonkun laittamalla sormet suuhun ja vetämällä kielen ulos. Kentällä ollessa ei ole ennen tullut eteen säärimurtumaa vakavampaa, Antti Åke kertoi valmiuksistaan toimia.
- Ei tuollaisessa tilanteessa ehdi hirveästi miettiä. Tärkeintä oli saada happi taas kulkemaan. Minä vain satuin olemaan ensimmäisenä paikalla. Jokainen olisi varmasti toiminut samalla tavalla.
Kovan tällin erittäin ikävännäköisessä tilanteessa saanut Hercules-pelaaja Kuutti Matila oli siis tajuissaan paareilta kentältä viedessä, mutta on lähtenyt jatkotutkimuksiin sairaalaan. Tsemppiä!
#kakkonen
Tiedote päivän ottelussa tapahtuneesta loukkaantumisesta. Suuri kiitos etenkin JJK:n toppari Antti Åkelle sekä JJK:n lääkäri Oskari Ervastille.
#JSHercules #JJKJyväskylä @JJK1923
#JSHercules #JJKJyväskylä @JJK1923
Hirveä tilanne - onneksi Antti ÅKe oli mies paikallaan @JJK1923 @JSHercules @MiestenK
Koko juttu @ksmlfi
Koko juttu @ksmlfi
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jani Honkavaaran Djurgården huippuiskussa – mukana mestaruustaistelussa?
- Suomen Cup -finaali 2026: Näin näet Inter–HJK-ottelun ilmaiseksi
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa
- MTV: Teemu Tainio palaa Veikkausliigaan – tässä on uusi osoite
- Iso päätös – Espanjan tuore maailmanmestari lopettaa maajoukkueuransa
- Ilvekseltä kova temppu Euroopan vertailussa – vain kymmenen seuraa edellä
- Gonçalo Pereira jättää FC Lahden
- Edin Džeko lopettaa maajoukkueuransa
- Huuhkajille uusi valmentaja – kova kaappaus Saksasta!
- Expressen: Veikkausliigasta tuttu Axel Kouame siirtymässä Saudi-Arabiaan
- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Iso päätös – Espanjan tuore maailmanmestari lopettaa maajoukkueuransa
- MTV: Teemu Tainio palaa Veikkausliigaan – tässä on uusi osoite
- Ilvekseltä kova temppu Euroopan vertailussa – vain kymmenen seuraa edellä
- Huuhkajien valmentaja lähtee – huippupesti suurseurasta!
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa
- Huuhkajille uusi valmentaja – kova kaappaus Saksasta!
- Gonçalo Pereira jättää FC Lahden
- Katso video: Saksan Cupissa ennennäkemätön tifo – sosiaalinen media aivan haltioissa
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta

