Italia laittoi ennätyksiä uusiksi – Itävalta ajoi EM-suosikin ahtaalle

Italia eteni lauantaina EM-kisoissa kahdeksan parhaan joukkoon kaatamalla Itävallan neljännesvälierässä 2-1.
Avausjakso eteni täysin Italian hallinnassa. Ensimmäinen keltainen kortti nähtiin jo toisella minuutilla, kun Marko Arnautović liukui harkitsemattomasti Nicolò Barellalta jalat alta.
Ensimmäisellä puolikkaalla lähimmäksi maalintekoa pääsi Italian Ciro Immobile, joka pamautti kertaalleen pallon tolppaan rangaistusalueen tuntumasta.
Tauolle mentäessä Italialle oli kirjattu 11 maalintekoyritystä ja Itävallalle yksi.
Toiselle puoliskolle Itävalta tuli ihan uudella ilmeellä ja oli siirtyä johtoon reilun tunnin kohdalla, kun Arnautović puski David Alaban syötöstä pallon verkkoon. Videotarkistus paljasti Arnautovićin olleen kuitenkin niukasti paitsiossa.
Ratkaisua ei saatu aikaiseksi varsinaisen peliajan puitteissa, joten vuorossa oli jatko-ottelu.
Jatko-ottelua ehdittiin pelata vain muutama minuutti, kunnes Italia siirtyi johtoon. Leonardo Spinazzola keskitti rangaistusalueelle Federico Chiesalle, joka näytti jo menettävän pallon ottaessaan sitä haltuun, mutta hän ohittikin itävaltalaispuolustajan ja tykitti kuulan verkkoon.
Italian toinen maali syntyi 105. minuutilla. Francesco Acerbi taisteli pallon boksissa Matteo Pessinalle, joka laukaisi sen lähietäisyydeltä sisään.
Itävalta kavensi kymmenisen minuuttia myöhemmin, kun Saša Kalajdžić puski Louis Schaubin antaman kulmapotkun pienestä kulmasta sisään. Tasoitusta se ei kuitenkaan saanut aikaiseksi.
Italia kohtaa puolivälierässä Belgian tai Portugalin, jotka kohtaavat toisensa sunnuntaina.
Italia on nyt pelannut ennätykselliset 31 ottelua putkeen tappioitta. Azzurri on viimeksi kärsinyt tappion syyskuussa 2018, kun Portugali oli Nations Leaguessa vahvempi lukemin 1-0. Italia on myös nyt voittanut 12 ottelua putkeen ensimmäistä kertaa ikinä.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- CdS: Uutta valmentajaa etsivä Napoli-pomo otti yhteyttä Italian A-maajoukkueluotsiin
- Christophe Galtier saamassa potkut PSG:stä – FM: PSG aloittaa neuvottelut huippuvalmentajan kanssa
- Riittääkö Paulo Dybalalle yksi kausi AS Romassa? Uudet osoitevaihtoehdot tiedossa
- Niin siinä kävi: Karim Benzema siirto tähän seuraan käytännössä vahvistui
- Eden Hazardin urakehitys hämmentää – pöydällä karu vaihtoehto
- Miten heilahtavat siirtomarkkinat? Saudi-Arabian liigan suunnitelma hätkähdyttää
- Barcelona selvitti Wolfsburgin tyrmäysalun, juhlii toista Mestarien liigan voittoa – katso kohokohdat
- PSG virallisti Lionel Messin jäähyväiset
- Huuhkajapuolustaja jättää seuransa Puolassa
- Zlatan Ibrahimovicin ja AC Milanin yhteinen taival päättyy
- Niin siinä kävi: Karim Benzema siirto tähän seuraan käytännössä vahvistui
- Relevo: Kylian Mbappé ei aio aktivoida PSG-sopimuksensa viimeistä vuotta – Real Madrid valmis tekemään tarjouksen yhdellä ehdolla
- Miten heilahtavat siirtomarkkinat? Saudi-Arabian liigan suunnitelma hätkähdyttää
- Eden Hazardin urakehitys hämmentää – pöydällä karu vaihtoehto
- Sergio Ramos poistuu myös Pariisista: ”Nämä ovat hyvästit”
- Huuhkajapuolustaja jättää seuransa Puolassa
- Riittääkö Paulo Dybalalle yksi kausi AS Romassa? Uudet osoitevaihtoehdot tiedossa
- Zlatan Ibrahimovicin ja AC Milanin yhteinen taival päättyy
- Christophe Galtier saamassa potkut PSG:stä – FM: PSG aloittaa neuvottelut huippuvalmentajan kanssa
- Marco Asensio siirtymässä jättipalkalla PSG:hen – seuran entinen pelaaja kyseenalaistaa ratkaisun: ”Tulee tänne vääristä syistä”