Kohtalokkaan virheen tehnyt nuori toppari otti Hollannin putoamisen raskaasti: ”Syytän todella itseäni”
Kuva: Getty Images
Yksi meneillään olevien EM-kisojen suurimmista yllätyksistä koettiin sunnuntaina alkuillasta, kun Tshekki pudotti lohkovaiheessa vakuuttaneen Hollannin jatkosta maalein 2-0. Tshekki teki molemmat maalinsa yhden miehen ylivoimalla, kun Hollannin nuori tähtipuolustaja Matthijs de Ligt ajettiin suoralla punaisella ulos, kun ottelua oli pelattu noin 55 minuuttia.
De Ligt kamppaili pallosta Tshekin hyökkääjän kanssa, arvioi yhden pompun väärin ja päätyi kauhaisemaan palloa kädellään. Ilman käsivirhettä Tshekki olisi voinut päästä hyvään maalipaikkaan, joskin maali olisi ollut vielä kaukana varmasta. Hukkasihan Donyell Malen toisessa päässä kenttää vain vähän aikaisemmin vielä paremman maalintekotilanteen, kun hän pääsi yksin vastatusten maalivahti Tomas Vaclikin kanssa.
De Ligtille nostettiin punainen kortti vasta VAR-tarkistuksen jälkeen. Hänestä tuli samalla EM-historian nuorin pudotuspelivaiheessa ulos ajettu pelaaja. De Ligt oli eilen 21 vuotta ja 319 päivää vanha. Aiempi ”ennätys” oli italialaisen Gianluca Zambrottan nimissä. Hän oli 23-vuotias tullessaan ulosajetuksi vuoden 2000 EM-välierässä Hollantia vastaan.
Juventuksessa pelaava De Ligt myönsi pelin jälkeen NOS:n haastattelussa kokevansa itsensä syylliseksi tappioon.
– Me itse asiassa hävisimme tekoni takia. Se tuntuu erittäin ärsyttävältä.
– Meillä oli ottelu hallinnassamme. Sitten pallo tuli. Annoin sen pompata, mikä jälkikäteen ajateltuna ei ollut hyvä asia. Minua työnnettiin kevyesti ja kaaduin, jolloin pelasin kädellä palloa. Se hetki muutti ottelun, enkä saisi antaa sellaisen tapahtua. Katsoin viimeiset minuutit, kun joukkue kamppaili. Syytän todella itseäni.
De Ligt muisti myös Malenin maalipaikan ja sanoi Hollannin pärjänneen pelissä hyvin hänen ulosajoonsa asti. Hän kehui myös Tshekin fyysistä voimaa ja kaksinkamppailuissa pärjäämistä. Nyt edessä oli kotimatka kaksi viikkoa ennen kisojen päätöstä.
– EM-kisat oli meille kultainen tilaisuus ja on tuskaista pudota tällä tavoin. Pelasimme hyvin lohkovaiheessa, mutta sitten putosimme neljännesvälierissä Tshekille. Se on hyvin kitkerää, De Ligt lisäsi.
Hollannin kapteeni Georginio Wijnaldum totesi Hollannin olleen voimaton ulosajon jälkeen. Joukkue menetti palloja nopeasti eikä pystynyt vastaamaan Tshekin prässiin.
– Minusta me kasvoimme turnauksen edetessä, ja tunsimme sen joukkueessa. Meitä ja meidän pelitapaamme kritisoitiin ennen turnausta, mutta käänsimme sen hyvin eduksemme. Tämä on hyvin kivuliasta, mutta valitettavasti myös totta, Wijnaldum totesi.
Ulosajoonsa saakka De Ligt oli pelannut erinomaisen EM-turnauksen, mutta valitettavasti kohtalokas virhe jäänee monien mieliin päällimmäisenä. Erikoista tapauksessa oli, että Hollannin kaikki neljä punaista korttia EM-kisojen historiassa ovat tulleet Tshekkoslovakiaa tai Tshekkiä vastaan.
4 - Netherlands have been shown four red cards at the EUROs, with two coming against Czechoslovakia (both in 1976) and two against Czech Republic (2004, 2020). Spooky. #EURO2020
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Toni Koskelan Kalmar nousi yksinään Superettanin kärkipaikalle
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- Haastattelu: Matias Tamminen avasi Veikkausliigan ja Allsvenskanin eroja: ”Se pitää vain kestää”
- Toni Koskelan Kalmar nousi yksinään Superettanin kärkipaikalle
- Expressen: Tässä on Ruotsin uusi päävalmentaja
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Bundesliigassa isojen kohtaaminen – näin kävi Der Klassikerissa
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta


