Lähde: PSG tavoittelee arvokasta keskikenttämiestä Juventuksesta

Ranskan suurseura PSG harkitsee tekevänsä tarjouksen Juventuksessa pelaavasta Arthurista, 24, verkkolehti Calciomercato kertoo. Juventus puolestaan ei poissulje Brasilian maajoukkuepelaajan myymistä.
Arthur tuli Juventukseen viime kesänä Barcelonan kanssa käydyn keinottelun myötä. Siirtosumma oli ennätykselliset 72 miljoonaa euroa. Silti Juventus saattaa olla jo valmis luopumaan pelaajastaan. Vaillinaisen pelaajarakenteensa ja valmentaja Massimiliano Allegrin tulon myötä torinolaisseura on muutoksen edessä, ja muutos edellyttää luopumista.
Erittäin lahjakkaaksi tiedetyn Arthurin debyyttikausi jäi eittämättä pettymykseksi. Hän ei onnistunut murtautumaan Juvessa edes avauskokoonpanoon, vaikka Bianconerin keskikenttää pidetään lähes yksimielisesti liian hitaana ja mielikuvituksettomana vertailussa muihin huippuseuroihin. Keväällä hän katosi kuvasta lähes täysin.
Arthur on Calciomercaton mukaan viestittänyt Juven seurajohdolle, ettei hänelle ole välttämätöntä jäädä seuraan osoittamaan arvostelijoidensa mielipiteitä vääriksi. Siksi myös Juventus on ollut avoin siirrolle. Viime viikkoina juuri PSG on osoittanut olevansa kiinnostunut pelaajasta, mutta sitä ennen sen täytyy ratkaista kysymykset Kylian Mbappén, 22, ja Mauricio Pochettinon tulevaisuudesta. Juuri tästä syystä tilanteen kehittyminen on vielä hidasta. PSG:llä on verkkonsa vedessä laajalla alueella. Myös esimerkiksi Achraf Hakimia on huhuiltu Pariisiin.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Niklas Pyyhtiän Modena putosi Coppa Italiasta

- Di Marzio: Jesse Jorosen Palermo-sopimus sisältää option toisesta kaudesta
- Niklas Pyyhtiän Modena putosi Coppa Italiasta