Lipsahtiko walesilaisnuorukaiselta EM-kisojen alla siirtopommi maajoukkueensa tähdestä? ”Ei todellakaan!”
Kuva: Getty Images
Walesin maajoukkueessa 23 vuotiaana jo 12 ottelussa esiintynyt Joe Rodon puhui medialle joukkueensa valmistautuessa EM-urakkaansa. Viime lokakuussa kasvattajaseurastaan Swanseasta Tottenhamiin siirtynyt puolustaja sai toki vasta myös kysymykseen viime kauden joukkuetoveristaan, Gareth Balesta.
Bale on antanut viime aikoina kiusoittelevia lausuntoja siitä, miten tietää jo itse uransa tulevat käänteet, muttei voi paljastaa niitä. Yksi ilmoilla olleista teorioista on, että Real Madrid -hyökkääjä päättää koko uransa kisojen jälkeen. Rodonilta kysyttiin, uskooko hän että näin todella käy.
– Ei todellakaan! Se on totta kai täysin Garethin oma asia, eikä minulla ole sen kanssa mitään tekemistä, mutta kaikki täällä Walesissa haluavat pitää hänet mahdollisimman kaukana eläkesuunnitelmista.
Balen lainapesti Spursissa päättyy virallisesti kesäkuun lopussa, ja tämän on määrä palata Real Madridiin, jossa sopimusta on jäljellä tuolloin vielä vuoden päivät. Zinédine Zidanen aikana oli selvää, ettei enää Bale Los Blancosissa tulisi pelaamaan. Ranskalainen ei kuitenkaan enää valmenna joukkuetta, vaan pestin ottaa seuraan palaava Carlo Ancelotti.
Lähde: Sky Sports
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Argentiinalle hyviä uutisia maalivahtirintamalta
- Ghanan Thomas Parteylta evätty pääsy Kanadaan – ei pelaa avausottelussa
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Paul Pogba: Ranskalla parempi MM-joukkue kuin kultavuonna 2018
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Edin Džeko ei uskonut pelaavansa nelikymppisenä MM-kisoissa – iso päätös pelasti kauden
- Skotlannin johtohahmo kärsinyt vatsavaivoista – matkusti lääkärin kanssa
- Kanadan tähtikapteeni sivussa avausottelusta
- Marokolle isoja takaiskuja Brasilia-pelin alla – kaksi muutosta MM-joukkueeseen
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Näkökulma: Carlo Ancelottin nerokkuus voi tuoda Brasilialle 6. MM-pokaalin
- TOP 5: MM-kisojen mestarisuosikit ovat tässä!
- FIFA:lta raju viime hetken päätös: MM-kisajoukkueen pelipaita hylättiin kielletyn yksityiskohdan takia
- Katso video: Etelä-Afrikan studiossa oltiin täysin sokissa avausottelun jälkeen
- Suomalaiset raivoavat MTV:lle – aivan liikaa mainoksia MM-kisojen aikana
- KuPS putosi rangaistuspotkuilla Suomen Cupista – välieräparit selvillä