Paul Pogba haluaa pois Man Unitedista – jättiläisseura käynnistänyt neuvottelut ranskalaistähden kanssa
On kulunut viisi vuotta siitä, kun Manchester United sijoitti 105 miljoonaa euroa Paul Pogbaan, 28, ja rikkoi silloisen siirtosummaennätyksen. Ympyrä on nyt sulkeutumassa, sillä RMC Sportin mukaan ranskalaiskeskikenttä on päättänyt, ettei hän jatka sopimustaan valioliigaseuran kanssa. Ligue 1 -jätti Paris Saint-Germain on avannut keskusteluyhteyden.
Radioasema kertoo, että Pogban agenttina toimiva Mino Raiola on tavannut PSG:n seurapresidentin Nasser Al-Khelaifin Nizzassa muutama päivä sitten.
Pogban nykyinen diili Man Unitedin kanssa umpeutuu kesäkuussa 2022, ja hän on nyt mielestään pelannut tarpeeksi Old Traffordilla.
Vaikka pelaaja ei ole osoittanut kiinnostustaan, United yrittää vielä epätoivoisesti houkutella Pogban jäämään Englantiin. Jos näin ei tapahdu, Unitedin täytyy myydä hänet jo tässä siirtoikkunassa. Muuten Pogba pääsee lähtemään vuoden päästä ilmaiseksi, ja manchesterilaiset jäävät paitsi 80 miljoonan euron siirtokorvauksesta.
Pogba matkaa toistaiseksi Ranskan maajoukkueen mukana EM-kilpailuissa. PSG:ssä pelaava Presnel Kimpembe, 25, ei ole omien sanojensa mukaan keskustellut Pogban kanssa tämän mahdollisesta siirrosta.
– Hän on iso poika, ei hän tarvitse ketään päättämään näistä asioista hänen puolestaan. Mikä tahansa seura olisi iloinen hänet saadessaan. Se riippuu vain hänestä itsestään, hänen agentistaan ja hänen tulevasta seurastaan.
Myös Juventus on monissa lähteissä yhdistetty Pogbaan. Siellä hän pelasi vuodesta 2012 vuoteen 2016.
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Helmareilla isot rahat pelissä – Fifa korottamassa naisten MM-kisakorvauksia
- Ville Kosken Alavés sai kylmää kyytiä Barcelonan vieraana
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- Lionel Messin pelikielto peruttiin: ”Hänen kaltaisensa pelaajan kohdalla”
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- Ville Kosken Alavés sai kylmää kyytiä Barcelonan vieraana