Presidentti Sauli Niinistökin ylpeä Huuhkajista – tätä herkkua lisää
Kuva: Getty Images
EM-kisojen alkulohkovaihe tuli Suomen osalta päätökseen maanantai-iltana, kun Huuhkajat kohtasi Pietarissa B-lohkon ennakkosuosikki Belgian. Suomi taisteli ja sinnitteli, mutta joutui lopulta taipumaan, kun FIFA-rankingin ykkönen teki kaksi maalia ja eteni puhtaalla pelillä lohkostaan jatkoon.
Eilisen tulokset merkitsevät sitä, että Suomi sijoittui lohkonsa kolmoseksi ennen Venäjää. Pieni mahdollisuus jatkoon on silti edelleen, mutta Huuhkajat joutuu nyt odottamaan kaksi päivää muiden lohkojen tuloksia lohkokolmosten vertailun suhteen. Helposti jatkopaikka ei tässä vaiheessa enää irtoa, mutta pientä toivoa yhä on. Huuhkajat jatkoon vieviä skenaarioita voi tarkastella täältä.
Belgia-ottelun jälkeen some on täyttynyt viesteistä, joissa on kerrottu, kuinka ylpeitä joukkueesta ollaan. Ylpeitä itsestään olivat TV-kameroille puhuneet Suomen pelaajatkin, ja aivan syystä. Jokseenkin jokaisen kommenteissa toistui, että Suomi on näyttänyt kuuluvansa arvokisoihin. Myös loistavan lohkovaiheen pelannut Lukas Hradecky sanoi Ylen haastattelussa, että selkä suorana areenalta poistuttiin.
Viestiin yhtyi myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö, jonka twiitissä kuului, että tätä arvokisaherkkua halutaan tulevina vuosina vielä lisää. Niinistökin oli noteerannut Huuhkajien maalivahdin haastattelun.
– Hradecky: Selkä suorana – Suomi kuuluu arvokisoihin. Joukkue ja kannattajat, Niinistö kirjoitti pelin jälkeen.
Hradecky: Selkä suorana - Suomi kuuluu arvokisoihin. Joukkue ja kannattajat.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Virallista: PSG sai haluamansa jättisiirron
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- The Athletic: MM-kisamaalle uusi päävalmentaja
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin