Sydänvaivoista kärsinyt hollantilaistähti oli jättää EM-avauksen väliin Christian Eriksenin vuoksi – poistui kentältä kyynelehtien: ”Olen siitä ylpeä”
Kuva: Getty Images
Daley Blind on myöntänyt, että hän harkitsi jättävänsä Hollannin EM-avauksen väliin nähtyään Christian Eriksenin kauhistuttavan tilanteen lauantain lohko-ottelussa Suomea vastaan.
Eriksen kiidätettiin sairaalaan sydämenpysähdyksen takia, mitä ennen lääkintäjoukot olivat elvyttäneet häntä nurmen pinnassa. Tanskan tähtipelaaja voi nyt paremmin ja hänen tilansa on vakaa, mutta etenkin Blind otti tilanteen hyvin raskaasti.
Tapaus muistutti 31-vuotiasta hollantilaistähteä hänen omista synkistä hetkistään samanlaisessa tilanteessa. Blind, joka pelasi Ajaxissa samaan aikaan Eriksenin kanssa, tuupertui nurmen pintaan Mestarien liigan ottelussa Valenciaa vastaan vuonna 2019.
Hollantilaispelurilla diagnosoitiin sydänsairaus, jonka jälkeen hänelle asennettiin rytmihäiriötahdistin. Hän koki uusia vaivoja jälleen viime elokuussa, mutta nekään eivät onneksi pakottaneet häntä aikaiselle eläkkeelle.
Blindin oli kuitenkin tsempattava itseään, jotta hän kykeni pelaamaan Hollannin EM-avauksessa Ukrainaa vastaan sunnuntaina. Blind pelasi 64 minuuttia avauksesta, jonka jälkeen hän käveli kyynelehtien vaihtoon.
[readmore from=Eriksen-Christian]
– Minun oli päästävä henkisen esteen ylitse voidakseni pelata. Olen ylpeä siitä, että tein sen. Tunteet nousevat aina lopulta pintaan, kertoi Blind Goalin mukaan.
– Sen tapahtuman näkeminen, sillä oli niin suuri vaikutus minuun. Näin asioita, jotka tunnistin omista kokemuksistani. Se teki kaikesta entistä voimakkaampaa.
– Se, että kuulemme hänen olevan kunnossa antaa meille kaikille voimaa jatkaa pelaamista. Mitä hänen tulevaisuuteensa tulee, jättäkää se kiitos rauhaan, lisäsi Blind toivoessaan Eriksenille yksityisyyttä.
ÄLÄ MISSAA HETKEÄKÄÄN! EM-kisojen LIVE-seuranta löytyy täältä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- Barcelona ryhdistäytyi – Mestarien liiga -voitto suvereeniin tapaan
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?
- Barcelona ryhdistäytyi – Mestarien liiga -voitto suvereeniin tapaan
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä