Norjan hiihtotähti Johannes Høsflot Klæbo halusi alun perin jalkapalloilijaksi – idoli löytyi Man Unitedista
Uutisoimme lauantaina SuomiUrheilun puolella maastohiihtäjä Johannes Høsflot Klæbon, 24, mietteistä uusiin sekaviesteihin liittyen (ulkoinen linkki). Norjalaishiihtäjä on vähän väliä uutisissa, ja häntä voi hyvällä syyllä pitää miesten hiihdon valovoimaisimpana tähtenä tällä hetkellä.
Suomalaisten suussa lempinimen ”Rakettimies” saaneen Klæbon ensisijainen lajivalinta ei kuitenkaan ollut hiihto, vaan jalkapallo.
Klæbo paljasti noin vuosi sitten vlogissaan, että pienenä ollessaan hänen ykköshaaveensa oli jalkapalloammattilaisuus.
– Kaikille jalkapalloilijoille haluaisin vain sanoa, että olen kateellinen. Se on totuus, sanoi Klæbo hymyillen.
Kiinnostus maastohiihtoa kohtaan kasvoi toden teolla vasta vuonna 2009, jolloin norjalaiset kirimiehet Ola Vigen Hattestad ja Petter Northug dominoivat lajin MM-kisoja.
Viime vuosina Klæbo on verestänyt vanhoja taitojaan trondheimilaisen Astor FK 2:n keskikentällä 6. divisioonassa. Esimerkiksi vuonna 2018 hän pelasi joukkueessa ainakin kolme ottelua ja viimeisteli niissä neljä maalia. Glimtiä vastaan hän teki peräti hattutempun.
Klæbo pelasi Astorille myös keväällä 2017, jolloin hän onnistui kahdessa ottelussa kolme kertaa maalinteossa.
Loukkaantumisriskin ja kiireisen harjoitusaikataulunsa vuoksi norjalaistähti ei enää usein jalkapalloa pelaa, mutta YouTubessa on pätkiä hänen otteistaan Astorin paidassa, kaksinkamppailupelaamisestaan Petter Northugia vastaan ja rangaistuspotkusta, jonka hän veti erään Molden kotiottelun alla.
Northug-pelissä tehtiin Astorin yleisöennätys, kun 45 000 katsojaa seurasi suoraa lähetystä netissä.
Urheilijoista Klæbo on sanonut ihailevansa eniten Cristiano Ronaldoa, 36. Klæboa onkin luonnehdittu uutteraksi harjoittelijaksi, joka on parhaimmillaan, kun panokset ovat kovat, joten ehkä heissä on jotain samaakin. Molemmat ovat tai ovat olleet myös poikkeuksellisen nopeita, yksi lumella ja toinen nurmella.
Ronaldon ansiosta Klæbo on edelleen Valioliiga-seura Manchester Unitedin fani.
Muokattu 16.6. klo 18.55: Lisätty maininta Liberecin MM-kilpailuista.
Muokattu 28.8. klo 9.33: Otsikkoa muutettu. Aiempi otsikko oli ”Tiesitkö tätä? Miesten hiihdon suurin tähti halusi alun perin jalkapalloilijaksi – idoli löytyi Man Unitedista”.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena