Virallista: Kroatia ei osallistu Englannin rasisminvastaiseen tempaukseen EM-kisoissa
Kuva: Getty Images
Kroatian miesten maajoukkue ei aio liittyä Englannin rasisminvastaiseen tempaukseen EM-kilpailuissa. Englanti on ottanut tavakseen tukea rotujen tasa-arvoa ajavaa liikehdintää ja vastustaa rasismia polvistumalla ennen jokaisen ottelunsa alkamista.
Englanti on kertonut jatkavansa tätä elettä läpi EM-turnauksen, vaikka osa heidän omista kannattajistaan on jo ehtinyt osoittaa mieltään buuamalla heille harjoitusotteluissa Itävaltaa ja Romaniaa vastaan.
Kroatia pelaa turnauksen avausottelunsa juuri Englantia vastaan. He ovat vahvistaneet, etteivät he aio polvistua, vaikka Englanti näin toimisikin.
Kroatian viestintävastaava Tomislav Pacak ei ensin halunnut kommentoida asiaa lainkaan, mutta on sittemmin joutunut perustelemaan päätöstä. Kroatian näkemyksen mukaan kiistanalainen ele on vastoin UEFA:n antamaa ohjeistusta, eikä se halua sekoittaa politiikkaa urheiluun.
Kroatia seurasi vierestä, kun Belgian pelaajat polvistuivat EM-kenraalissa sunnuntaina, joten päätös ei tule yllätyksenä.
Englannin päävalmentaja Gareth Southgate on argumentoinut, että polvistumisessa ei ole kyse politiikasta. Menettely on vain symbolinen, ja sillä tuetaan suvaitsevaisuutta ja keskinäistä solidaarisuutta rasismia vastaan.
Southgate oli hyvin pettynyt buuaukseen eikä pitänyt sitä sovinnaisena käytöksenä.
– Minusta jokaisen kannattaa asettua nuoren englantilaisen pelaajan asemaan, joka on juuri pääsemässä edustamaan maataan, sanoi Southgate ystävyysottelun jälkeen.
[readmore from=EM2021]
– Me kaikki tavoittelemme tasa-arvoa ja tuemme joukkuetovereitamme, koska osalla heistä on huonoja kokemuksia, mutta ihmiset päättivät sitten buuata.
Tšekki ja Skotlanti pelaavat Kroatian ja Englannin kanssa samassa alkulohkossa. He eivät ole vielä tiedottaneet, aikovatko heidän pelaajansa polvistua.
– Meidän täytyy vielä keskustella siitä ennen kuin pelaamme ensimmäisen ottelumme. Sitten päätämme, miten toimimme kisojen aikana, totesi Skotlannin valmentaja Steve Clarke viikonloppuna.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi