HJK:n lupaus siirtyy maineikkaaseen italialaisseuraan – seura saanee korvauksen
Kuva: Juha Tamminen
Perinteikäs italialaisseura U.C. Lecce on tiedottanut perjantaina, että nuori suomalaispelaaja Henri Salomaa siirtyy seuran organisaatioon. 18-vuotias Salomaa liittyy aluksi Leccen akatemiajoukkueeseen Primavera-sarjaan.
Keskikenttäpelaaja Salomaalla oli HJK:n kanssa voimassa oleva sopimus. HJK:n tiedotteen mukaan ”seurat ovat huomioineet sen siirrosta sovittaessa”. HJK lienee siis saanut Salomaan siirrosta jonkinlaisen korvauksen.
Salomaa on pelannut HJK:n joukkueissa yhdeksänvuotiaasta alkaen, eli noin puolet elämästään.
HJK Klubi 04:n keskikentällä pelannut Henri Salomaa, 18, siirtyy HJK:sta italialaiseen U.S. Leccen organisaatioon. Salomaalla on voimassa oleva sopimus HJK:ssa, minkä seurat ovat huomioineet siirrosta sovittaessa.
Oikeana laitahyökkääjänä eniten pelaava Salomaa on pelannut tällä kaudella viisi ottelua Ykköstä HJK Klubi 04:n riveissä. Hän kuuluu myös Suomen poikamaajoukkueen vahvuuteen.
– Vaikka HJK:n ensisijainen tavoite on kehittää ja kasvattaa pelaajiaan kohti HJK:n liigajoukkuetta, on tämä hyvä esimerkki, että HJK ympäristönä ja HJK Klubi 04 -joukkue mahdollistaa myös erilaisia väyliä kohti kansainvälisiä kenttiä, HJK:n urheilu- ja kehitysjohtaja Miika Takkula kommentoi HJK:n tiedotteessa.
Leccen edustusjoukkue on pelannut Serie A:ssa kaikkiaan 16 kautta. Viime kaudella se sijoittui Serie B:n neljänneksi, mutta ei onnistunut nousemaan pääsarjatasolle. Leccessä on pelannut taannoin myös Alexei Eremenko Jr.
Henri Salomaa arriva a titolo definitivo dal club Helsingin (HJK). Il calciatore finlandese classe '03 verrà impiegato nel campionato #Primavera1
Il Comunicato bit.ly/365tsx2
Il Comunicato bit.ly/365tsx2
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Itävalta yrittää pysäyttää Lamine Yamalin – ”Kaikki jalkapallon ystävät rakastavat katsoa”
- LIVESEURANTA: Itävalta haastaa Espanjan!
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Yhdysvallat jatkoon MM-kisoissa – ykköstykki katseli punaista
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- MM-jymypaukku lipui Kongon käsistä – Harry Kane ampui Englannin neljännesvälieriin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- LIVESEURANTA: Englanti jatkaa MM-neljännesvälieriin! Harry Kane nousi sankariksi
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”
- Veikkausliigasta tuttu maalitykki Ashley Coffey löysi uuden seuran
- Brasilian luottopelaaja sivussa neljännesvälierästä – MM-kisat ohi?
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon