Joel Pohjanpalo jälleen uuteen seuraan? – Bild: ”Neuvottelut jo käynnissä”

Huuhkajien ainoan maalin kesän EM-kisoissa tehnyt Joel Pohjanpalo aloittaa mitä ilmeisimmin kauden 2021-2022 jälleen uudessa seurajoukkueessa. Näin käy ainakin, jos Bildin tietoihin on uskominen ja jo käynnissä olevat neuvottelut etenevät maaliin.
Bayer Leverkusenin uusi valmentaja Gerardo Seoane ei tiettävästi näe suomalaiselle käyttöä ryhmässään, joten edessä on mitä todennäköisemmin jälleen seurasiirto. Tällä kertaa kyseessä ei kuitenkaan olisi laina, vaan pysyvä siirto.
Bildin mukaan Pohjanpalosta on kiinnostunut bundesliigaseura 1. FC Köln. ”Neuvottelut ovat jo käynnissä”, saksalaislehti kirjoittaa.
Bayer Leverkusen toivoo Bildin mukaan saavansa Pohjanpalosta reilun miljoonan euron korvauksen. Köln puolestaan toivoo saavansa hyökkääjän riveihinsä korvauksetta, sillä hänen sopimustaan Leverkusenin kanssa on jäljellä enää yksi kausi.
Pohjanpalo siirtyi Bayer Leverkuseniin jo kesällä 2013, mutta on pelannut kahdeksan vuoden aikana ”Werkselfin” paidassa vain 23 kertaa. Sen sijaan hän on pelannut lainalla viidessä eri seurassa. Kaikkiaan Pohjanpalo on pelannut Leverkusenin ja Union Berlinin joukkueissa 39 bundesliigaottelua, joissa hän on tehnyt 13 maalia.
Pohjanpalon viime kauden seura Union Berlin ei käyttänyt lainasopimuksessa ollutta osto-optiota. Seura perusteli päätöstä sillä, että optiosumma oli koronapandemian vuoksi seuralle liian kallis. Summa neuvoteltiin, kun vielä uskottiin yleisön palaavan katsomoihin kauden 2020-2021 aikana, mutta lopulta näin ei tapahtunutkaan. Pohjanpalo kertoi itse asiasta t-onlinen haastattelussa EM-kisojen alla.
[readmore from=Pohjanpalo-Joel]
Varmaa siirto ei vielä ole, sillä Bildin mukaan 1. FC Köln voisi maksaa vaaditun yli miljoonan euron siirtosumman vain, jos se myy sitä ennen Transfermarktin mukaan arvokkaimman pelaajansa, Tunisian maajoukkuepelaaja Ellyes Skhirin. Kölnin kärkimiesosastolta löytyvät toistaiseksi 30-vuotias ruotsalainen Sebastian Andersson sekä 33-vuotias ranskalainen Anthony Modeste, joka on Pohjanpalon tavoin kärsinyt urallaan useista loukkaantumisista.
Köln sijoittui viime kaudella Bundesliigassa 16:nneksi, ja säilytti sarjapaikkansa voitettuaan karsinnoissa Holstein Kielin yhteismaalein 5-2. HJK:sta maailmalle lähtenyt Pohjanpalo on edustanut Saksassa Bayer Leverkusenin ja Union Berlinin lisäksi myös VfR Aalenia, Fortuna Düsseldorfia ja Hamburger SV:tä.
Lähde: Transfermarkt
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- Haastattelu: Klaksvík-luotsi Magnus Powell kertoi millaista on valmentaa puoliammattilaisjoukkuetta