Kakkosen ottelu riistäytyi lähes joukkotappeluksi, tapaus kurinpidon käsittelyyn – Palloliitosta vahvistettiin rasismiepäily
Uutisoimme aiemmin perjantaina, että SJK Akatemian ja Herculeksen välinen miesten Kakkosen C-lohkon ottelu päättyi ikävissä merkeissä, kun seinäjokisten maalivahti Salifu Senghore löi Herculeksen Sami Karjalaista takaapäin loppuvihellyksen jälkeen.
Herculeksen päävalmentaja Mikko Isokangas kertoi SuomiFutikselle, että tapauksen selvittely on vielä kesken.
– En minä oikeastaan osaa sen tarkemmin kertoa kuin videolta näkyi. Minulla ei ole kyllä tarkempaa analyysiä tästä olemassa. Tarkoitus on tuonne Seinäjoellekin vielä soitella, että mikä kuvio.
Isokangas ei tiennyt, mikä johti lyömiseen, mutta arveli, ettei se ollut sattumanvarainen teko.
– En osaa sanoa. En halua lähteä arvailemaan, koska minulla ole mitään faktaa, mutta totta kai jostakin hän on hermostunut. Sehän on selvää. Tuskin hän tyhjän takia [lyö].
Pelissä jaettiin yhteensä kahdeksan keltaista korttia ja lisäajalla yksi suora punainen Herculeksen Oskari Haanpäälle. Yhtä lukuun ottamatta kaikki kortit jaettiin viimeisen vartin aikana.
Hercules teki viimeisen vartin aikana kaksi maalia, mutta suurimaalinen ottelu päättyi oululaisten kannalta 4–5-tappioon. Isokankaan mukaan tasainen kamppailu saattoi näkyä tunteiden kuumenemisena.
– Eihän joukkueilla sillä tavalla ole mitään [keskinäistä] taustaa. Eri sarjoissakin ollaan pelattu. Vaikea sanoa. Tietenkin, kun on kärkikamppailu ja saatiin kiriä päälle siinä lopussa, niin sitten siinä varmaan molemmilla jengeillä vähän nousi tunnetaso. Mutta ei sen kummemmin ole taustalla mitään, kommentoi Isokangas.
– Pitää soitella SJK:n kanssa vielä. Totta kai he pahoittelivat sitä lyömistä ja tietenkin meidän pelaajien kanssa juteltiin, että oliko pelissä heidän mielestä jotain sellaista, mikä siihen johti, mutta ei noussut esiin. Mutta onhan aina noissa peleissä sanasäilää ja sellaista, mutta ei mitään sellaista noussut esille, mikä olisi meidän puolelta selittänyt sitä suoraan.
Tapaus kurinpidon käsittelyyn
Palloliiton kilpailupäällikkö Pekka Soini vahvisti SuomiFutis-sivustolle, että tapaus on noteerattu. – Asia on noteerattu, raportit saatu, ja nyt se menee kurinpidon käsittelyyn, Soini kertoi puhelimitse. SuomiFutis-sivuston saamien tietojen mukaan Salifu Senghore olisi provosoitunut rasistisista kommenteista. Tapauksen tutkinta on yhä kesken, eikä SJK halunnut tässä vaiheessa kommentoida asiaa enempää. Soini sen sijaan vahvisti väitteet. – Tiedän, että sen tyyppinen väite on esitetty, ja se pitää selvittää kurinpitoprosessissa. Kurinpidon käsittelyssä kuullaan molempia osapuolia. Soini arvioi, että asian selvittelyyn ja lopulliseen päätökseen menisi arviolta kaksi viikkoa.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Tuomari kuoli Palloliiton ottelussa – HS kertoo lisätiedoista
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- SJK purki puolustajansa sopimuksen
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- SJK purki puolustajansa sopimuksen
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa