Katso: EM-kultaa juhlinut Italia jätti jälkeensä törkeän sotkun – pukukoppi kuin pommin jäljiltä
Kuva: Getty Images
Italia voitti Englannin viime sunnuntaina pelatussa EM-finaalissa rangaistuspotkukilpailun jälkeen ja pääsi juhlimaan Euroopan mestaruutta.
Italia oli edellisen kerran voittanut arvoturnauksen 15 vuotta sitten, jolloin se kaatoi MM-finaalissa Ranskan. Kyseinen finaali oli monellakin tavalla kuin kopio EM-finaalista, sillä myös tuolloin Italia päästi nopean avausmaalin, nousi tasoihin ja voitti ottelun rangaistuspotkuilla.
Italian EM-kisaryhmässä ei ollut mukana yhtään samaa pelaaja kuin vuoden 2006 MM-kultajoukkueessa. Kaikille italialaispelaajille EM-kulta olikin ensimmäinen iso saavutus maajoukkuepaidassa, joten ymmärrettävistä syistä Wembleyllä nähtiin riemukkaat voitonjuhlat.
Azzurri-ryhmä jätti kuitenkin jälkeensä melkoisen sotkun, joka käy ilmi sosiaaliseen mediaan levinneistä kuvista. Pukukoppi oli kuin pommin jäljiltä riehakkaiden mestaruusjuhlien jälkeen. Lattialla lojui kaikenlaisen roskan lisäksi muun muassa sandaaleja, pyyhkeitä ja sukkia.
Mikäli alla olevat upotukset eivät näy, voit katsoa ne tästä, tästä ja tästä.
This is what Italy left there dressing room like disgusting 




#bbcfootball #Euros2021 #3Lions #ItalyEngland #Italy
Bonucci and Jorginho singing 'it's coming Rome!' 
De Rossi sliding across tables
Belotti going CRAZY in the dressing room
Italy's celebrations after winning #EURO2020 were WILD
De Rossi sliding across tables
Belotti going CRAZY in the dressing room
Italy's celebrations after winning #EURO2020 were WILD
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Mircea Lucescu on kuollut
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos



