Kuten tiedetään, Lionel Messi, 33, on edelleen virallisesti ilman sopimusta. Tämä tarkoittaa sitä, että hän on vapaa neuvottelemaan siirrosta minkä tahansa seuran kanssa. Tilanteen absurdius on saanut aikaan hupaisia reaktioita: Tim Sparv ehti jo kehaisemaan olevansa Messiä huokeampi vapaa agentti, ja ikävällä tavalla kuuluisa Íbis Sport Club esitti tälle muodollisen sopimustarjouksen sosiaalisessa mediassa.

Ilmeisesti Íbisin ehdotuksen innoittamana on Ykkösessä pelaava Kokkolan Pallo-Veikot lähtenyt tänään maanantaina samalle tielle.

Seura on julkaissut Twitterissä luettelon syistä, joiden takia argentiinalaisässän kannattaisi tulla Keski-Pohjanmaalle ammattiaan harjoittamaan:

– Kymppipaita vapautui käyttöön juuri viikonloppuna.

– Meillä on Suomen, ehkä koko maailman hienoin teemalaulu ”KPV-Humppa”, kuuluu toinen kohta. Kohdassa on kirjoitusvirhe.

– Juuri äskettäin me olemme asentaneet uunituoreen nurmen tuloasi varten.

– Sinulla olisi joukkuekaverinasi Ángel Zapata, joka myös puhuu espanjaa.

– Sinulla on paljon saavutuksia, mutta ”Pohjanmaan Herruus” (toim. huom. kirjoitettu suomeksi) tai nousu ”Veikkausliigaan”, jota myös jahtaamme, puuttuvat edelleen ansioluettelostasi, eikö? sanotaan toiseksi viimeisessä argumentissa. Tässäkin on kirjoitusvirhe.

– Vihreä väri pukisi sinua todella hyvin.

Jää nähtäväksi, saadaanko näillä kosiskeluilla ja pointeilla houkuteltua Messi Pohjanlahden rannikolle.

Ykkösen seuraajia lystikkääksi tarkoitettu julkaisu ei saanut pauloihinsa.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

KPV Kokkola

@kpvedustus
Hi @TeamMessi! Hope to see you soon! 🖊️⚽

– ”Hauskaa”, sanoi Björn Bredbacka ivallisesti alkuperäistä twiittiä lainaten.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Björn Bredbacka

@Bredbacka
”Kul”.

KPV Kokkola

@kpvedustus
Hi @TeamMessi! Hope to see you soon! 🖊️⚽

– Huumori on samalla tasolla peliesitysten kanssa, kommentoi ruotsiksi Marcus Beijar -niminen käyttäjä. KPV on Ykkösen sarjataulukon jumbona.

Myös suomenkieliset twitteristit ovat olleet pettyneitä komiikan laatuun.

@JRaeihae kutsui KPV:n postausta sarkastisesti ”ratkiriemukkaaksi”.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Tim Hagström komppasi vastauksessaan Juuson näkemystä:

– Onhan tää kyl tosi ei-hassu.

KPV:n viesti on kerännyt artikkelin kirjoitushetkeen mennessä kaksi uudelleentwiittausta. Tätä taustaa vasten on sanottava, ettei seuran markkinointitiimin leikillinen vitsi välttämättä uponnut yleisöönsä halutulla tavalla.