Näkökulma: Gareth Southgate langetti kirouksensa nuorten harteille - Uudenlainen, seksikäs Italia oli vahva kollektiivi, josta aina löytyi se tarvittava palanen

Jalkapallon EM-lopputurnaus on ohi. Kuukauden kestänyt jalkapallojuhla sai arvoisensa päätöksen kentällä, kun mestaruus ratkaistiin rangaistuspotkun viidennessä laukojassa. Turnauksen parhaaksi pelaajaksi valittu Gianluigi Donnarumma venyi komeasti vasta 19-vuotiaan Bukayo Sakan laukauksen tielle ja johdatti Italian Euroopan mestariksi. Donnarumma oli rankkareissa vahva, mutta Englannin nuorten tähtien pilkut olivat myös luvalla sanottuna heikkoja. Englannin päävalmentaja Gareth Southgate missasi pelaajana vuonna 1996 EM-kisojen välierässä oman pilkkunsa ja kantoi pitkään valtavaa taakkaa epäonnistumisestaan. Osittain hän kantaa taakkaa yhä edelleen, mutta nyt Englanti sai uudet sylkykuppinsa, mutta myös Southgate saa rankkarikisan häviämisestä osansa. Southgate teki aivan ottelun viimeisillä hetkillä kaksi vaihtoa, kun Marcus Rashford, 23, ja Jadon Sancho, 21, tulivat kentälle kokeneiden Jordan Hendersonin ja Kyle Walkerin tilalle. Vaihto oli vain ja ainoastaan ajateltu rankkarikisaa silmällä pitäen, sillä Rashfordin peluuttaminen laitapuolustajana ei millään tapaa ole kovin järkevä ratkaisu. Pilkkukisassa Southgate antoi nuorille vastuuta ja on kunnioitettavaa, että Sancho, Rashford ja Saka tarttuivat haasteeseen rohkeasti. Kaikki kuitenkin epäonnistuivat. Southgaten rankkarikirous lankesi nuorten herrojen harteille. Sancho ja Rashford joutuivat kylmiltään laukomaan rankkareita Wembleyllä miljoonien englantilaisten odotusten ja toiveiden edessä. Se ei ollut helppo paikka. Jälkikäteen on helppo sanoa, että paikka oli liian kova, ja että Southgaten ratkaisu oli väärä. Kirous jatkui, ja sen jälkipuinti voi Englannissa olla rumaakin.

Uusi Italia

Roberto Mancinin Italia oli turnauksen paras joukkue. Italia oli uudestisyntynyt ja aivan erilainen kuin aiemmissa arvokisoissa. Mancini oli luonut joukkueelle todella toimivan ja monipuolisen pelitavan, jossa vahvuudet tulivat upeasti esiin. Federico Chiesa, Leonardo Spinazzola, Lorenzo Insigne, Jorginho, unohtamatta ikinuoria Leonardo Bonuccia ja Giorgio Chielliniä. Italian huippuyksilöt hitsautuivat todella vahvaksi kollektiiviksi, joka pelasi näyttävää jalkapalloa. Itse asiassa Italian huippuyksilöt ovat jo pitkään olleet tiivis kollektiivi, mistä kertoo jo se tosiasia, että Italian edellinen tappio maaotteluissa tuli syyskuussa 2018. Spinazzola olisi ilman loukkaantumista saattanut olla jopa koko turnauksen paras pelaaja. Hänen menettäminen ratkaisupeleissä ei kuitenkaan kaatanut vahvaa kollektiivia. Tilalle nousi Emerson, joka pelasi viime kaudella Chelseassa pääasiassa pleikkaria. Emerson täytti roolinsa silti erinomaisesti, vaikka ei toki ollutkaan yhtä hyvä kuin Spinazzola. Leveyttä löytyi ja kollektiivi jatkoi eteenpäin takaiskusta huolimatta. Italia on ollut aina tunnettu siitä, että puolustaminen on oleellinen osa sen dna:ta. Nyt Italia puolusti korkealta ja halusi pallon mahdollisimman nopeasti takaisin. Aiemmin Italian puolustaminen on kulminoitunut enemmän maalin estämiseen ja tiiviiseen boksin puolustamiseen. Aiemmin Italia on hallinnut peliä puolustamisen kautta, nyt se halusi sanella pelin tahdin itse pallon kanssa. Italian puolustusorientoitunutta pelitapaa on myös pidetty tylsänä tai vähintäänkin epäseksikkäänä. Makuasioita toki, mutta nykyinen moderni Italia on kaikkea muuta kuin tylsä. Se on suorastaan katseenvangitsija. Finaali kuvasti hyvin nykyistä Italiaa. Englannin johtomaalissa Luke Shaw oli jäänyt boksin sisällä täysin vapaaksi taka-alueelle. Sellaista ei olisi aiemmin voinut millään tapahtua. Italia ei kuitenkaan ollut moksiskaan takaiskusta. Toisella puoliajalla Italia oli suorastaan dominoiva. Se liikkui täydellisesti Englannin muodon sisällä luoden jatkuvasti uhkaa Englannin viiden linjalle. Lopulta vääjäämätön tapahtui. Pallonhallinta ja määrätietoinen hyökkääminen tuotti myös tasoituksen. Italian henkisestä vahvuudesta kertoo paljon se, että se voitti kaikki jatkopelinsä lukemin 2-1. Välierässä ja finaalissa voitto tuli vasta rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Kaikki osa-alueet olivat timanttisen kovia. Maalivahdista hyökkäykseen ja aina rangaistuspotkujen laukojiin. Finaalissa joukkueen paras rankkarin vetäjä, Jorginho, ei onnistunut, mutta silloin Donnarumma nousi esiin. Joukkueesta löytyi jälleen leveyttä. Lisäksi pitää muistaa se, ettei Italian tie finaaliin ollut todellakaan helpoimmasta päästä. Neljännesvälierissä kaatui Itävalta, puolivälierässä ennakkosuosikki Belgia, välierässä Espanja, joka oli ehkäpä Italialle jopa se kovin vastus. Sitten vielä finaalissa Englanti, joka pelasi Wembleyllä mielipuolisen yleisönsä edessä. Italia oli turnauksen paras maa ja ansaitusti Euroopan mestari. Forza Azzurri!