Olympiafutiksen ensimmäinen ”iso” peli Brasilialle – Everton-tykki raivosi hattutempun 23 minuutissa

Brasilia voitti Saksan olympiakisojen 1. kierroksen ottelussa torstaina luvuin 3-1.
Evertonin hyökkääjä Richarlison oli ottelun alussa täysin pitelemätön. 24-vuotias aloitti ottelun maalinteon seistemännellä minuutilla, ja viimeisteli puhtaan hattutemppunsa jo tasan puolen tunnin kohdalla.
Historian kirjat menivät samalla uusiksi; Richarlison on ensimmäinen olympiakisoissa hattutempun teossa onnistunut valioliigapelaaja.
Keltapaidoilla oli mahdollisuus painella tauolle jopa 4-0 -johdossa, mutta Hertha Berlin -hyökkääjä Matheus Cunha ei onnistunut toimittamaan rangaistuspotkuaan verkon perille.
Nadiem Amiri toi Saksan hetkeksi lähelle mukaan pääsyä toisen jakson osumallaan. Kiri ei ehtinyt kuitenkaan edes alkaa; keskikenttäpelaaja Max Arnold nappasi toisen varoituksen myötä suihkukomennuksen vain kuusi minuuttia kavennuksen jälkeen.
Viimeisellä kympillä näytti vielä hetken siltä, että Saksan mahdollisuudet ovat elossa – Frankfurt-hyökkääjä Ragnar Ache kavensi 83. minuutilla tilanteeksi jo 3-2. Tämän jälkeen tilastoihin merkittiin kuitenkin lähinnä saksalaispelaajien varoituksia, ennen kuin Paulinho niittasi tulokseksi 4-2, 94. minuutilla.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä