IFK Mariehamn on tiedottanut solmineensa sopimuksen Cledson Carvalho Da Silvan kanssa. Taiteilijanimellä Dé kulkeva pelaaja tulee Brasiliasta, ja hän täytti helmikuussa 23 vuotta.

Sopimus kattaa loppukauden 2021, mutta siihen on sisällytetty optio kahdesta seuraavasta vuodesta. Ensimmäisiin harjoituksiinsa Dé saapuu perjantaina.

– Meidän scouttaamisemme perustella ja näkemiemme otteluitten pohjalta Dé on lujasti töitä tekevä ja aggressiivinen pelaaja, joka asettaa joukkueen etusijalle ja on lisäksi vaarallinen rangaistusalueella, IFK:n seurajohtaja Peter Mattsson kertaa.

– Hän on pelaaja, joka tekee töitä yhtä lailla hyökkäys- ja puolustussuuntaan, ja uskomme, että hänen parhaat ominaisuutensa voivat tehdä hänestä hyvän liigapelaajan.

Dé voi pelata millä tahansa pelipaikalla hyökkäyksessä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun hän lähtee urallaan kotimaansa Brasilian rajojen ulkopuolelle. Edellisen kerran hän on pelannut alueellista sarjaa Àguia de Marabàn riveissä. Edustaessaan Real Ariquemesia vuonna 2020 hän tuli toiseksi Rondônian osavaltion liigassa Campeonato Rondoniensessa.