HIFK palasi tänään pelihommiin lähes kuukauden tauon jälkeen. HIFK oli pelannut viimeksi veikkausliigaottelun 23. heinäkuuta, sillä sen jälkeiset kolme ottelua oli jouduttu siirtymään koronatartunnoista ja -altistuksista johtuneista syistä.

Tänään HIFK sai Töölöön vieraakseen Veikkausliigassa toisena olevan ja eurokentillä hienon kesän pelanneen KuPS:n. Samalla sen kesähankinta, MLS-legenda Kei Kamara teki debyyttinsä Veikkausliigassa.

HIFK siirtyi ottelussa johtoon 11. minuutilla. Jani Bäckmanin puskumaalia ei tosin hyväksytty, koska erotuomari oli puhaltanut isännille rankkarin vain puoli sekuntia aiemmin. Tilanteesta seurasi pieni torikokous, mutta sääntö oli selvä: peli oli jo vihelletty poikki. Kentälle synnyinmaansa Afganistanin lipun kanssa tullut ja surunauha käsivarressa pelannut Moshtagh Yaghoubi upotti kuitenkin rankkarin alakulmaan ja ”oikeus voitti”.

Henrik Hyvönen

@henrikhyv
Tää oli mielenkiintoinen tilanne. Taisi mennä kuitenkin oikein, kun pilkku kerettiin antamaan? Vai?

#veikkausliiga

Veikkausliiga

@Veikkausliiga
MAALI! ⚽

Lähes kuukauden tauon jälkeen pelaamaan päässyt HIFK siirtyy 1–0-johtoon Mosan rangaistuspotkulla.⁣

#HIFKKUPS #veikkausliiga

Tauolle mentiin HIFK:n 1-0-johdossa, mutta toisella puoliajalla KuPS pani hyrskynmyrskyn. Urho Nissilä tasoitti pelin onnenkantamoisella, kun 30 metristä lähetetty keskitys painui suoraan HIFK:n maaliin. Kellossa oli tällöin 50 minuuttia. Tästä kului vain 17 minuuttia, kun taululla komeilivat jo 1-4-numerot. Janis Ikaunieks iski kahdesti ja Lucas Rangel kerran.

Veikkausliiga

@Veikkausliiga
MAALI! ⚽

Urho Nissilän keskitys painuu maaliin ja tilanne Helsingissä 1–1.⁣

#HIFKKUPS#veikkausliiga

Juuri ennen lisäajan alkua Nissilä osui vielä toistamiseen, ja nyt voitiin unohtaa kaikki puheet tuurista. KuPS:n keskikenttäpelaaja laukoi upean vapaapotkun 25 metristä yläriman kautta verkkoon. Maali sai välittömästi Twitterissä ylistystä ”vuoden maaliksi” tai vähintäänkin yhdeksi niistä. Eikä suotta, katsokaa vaikka itse.

Kuopion Palloseura

@KuPS1923
Hyvää iltaa! Olisiko teillä hetki aikaa puhua Urho Nissilästä ja vapaapotkuista? #KuPS #Veikkausliiga

Veikkausliiga

@Veikkausliiga
Urho Nissilä.⁣

#veikkausliiga #HIFKKUPS

Harmiakin KuPS:n upeaan iltaan mahtui, sillä keskikentän tuki ja turva Nana Boateng otti hölmön ja turhan varoituksen pallon siirtämisestä, ja joutui pelikieltoon ensi viikon kärkiottelusta HJK:ta vastaan varoitustilin täytyttyä.

Topias Leppänen

@tobbaijas
Jaa-a Upi ja vuoden maali? #KuPS #veikkausliiga

Kuopion Palloseura

@KuPS1923
VOITTO! 🟡⚫️

Voe mahoton mikä näytös keltapaidoilta toisella jaksolla! Nissilälle ja Ikaunieksille kaksi osumaa, Rangelille yksi. BANZAI! 💛🖤

#KuPS #Veikkausliiga

Mika Moilanen

@MotuMoilanen
HIFK-KuPS 1-5 (1-0). Mosa tuli kentälle Afganistanin lipun kanssa, pelasi surunauha käsivarressaan ja pisti pallon maaliin pilkulta. Urho Nissilä laukoi hienon vaparimaalin. Kulmat 4-7. Yleisöä 1189. #HIFK #KuPS #HIFKKUPS #veikkausliiga #suomifutis

Illan toisessa veikkausliigaottelussa Honka kaatoi IFK Mariehamnin vieraissa maalein 3-1. Luis Henrique ja Jerry Voutilainen osuivat jo ensimmäisellä kuusiminuuttisella ja 33. minuutilla Rui Modesto kasvatti johdon jo kolmeen maaliin. Muhamed Olawalen kavennusmaali jäi pelkäksi lohtumaaliksi. Tappio oli IFK Mariehamnille neljäs peräkkäinen. Viimeisistä 14 pelistään se on saanut vain viisi pistettä.