Banzai! Urho Nissilä tykitti vuoden maalin – KuPS:lla Töölössä hurja toinen puoliaika
Kuva: Juha Tamminen
HIFK palasi tänään pelihommiin lähes kuukauden tauon jälkeen. HIFK oli pelannut viimeksi veikkausliigaottelun 23. heinäkuuta, sillä sen jälkeiset kolme ottelua oli jouduttu siirtymään koronatartunnoista ja -altistuksista johtuneista syistä.
Tänään HIFK sai Töölöön vieraakseen Veikkausliigassa toisena olevan ja eurokentillä hienon kesän pelanneen KuPS:n. Samalla sen kesähankinta, MLS-legenda Kei Kamara teki debyyttinsä Veikkausliigassa.
HIFK siirtyi ottelussa johtoon 11. minuutilla. Jani Bäckmanin puskumaalia ei tosin hyväksytty, koska erotuomari oli puhaltanut isännille rankkarin vain puoli sekuntia aiemmin. Tilanteesta seurasi pieni torikokous, mutta sääntö oli selvä: peli oli jo vihelletty poikki. Kentälle synnyinmaansa Afganistanin lipun kanssa tullut ja surunauha käsivarressa pelannut Moshtagh Yaghoubi upotti kuitenkin rankkarin alakulmaan ja ”oikeus voitti”.
Tää oli mielenkiintoinen tilanne. Taisi mennä kuitenkin oikein, kun pilkku kerettiin antamaan? Vai?
#veikkausliiga
#veikkausliiga
MAALI!
Lähes kuukauden tauon jälkeen pelaamaan päässyt HIFK siirtyy 1–0-johtoon Mosan rangaistuspotkulla.
#HIFKKUPS #veikkausliiga
Lähes kuukauden tauon jälkeen pelaamaan päässyt HIFK siirtyy 1–0-johtoon Mosan rangaistuspotkulla.
#HIFKKUPS #veikkausliiga
MAALI!
Urho Nissilän keskitys painuu maaliin ja tilanne Helsingissä 1–1.
#HIFKKUPS #veikkausliiga
Urho Nissilän keskitys painuu maaliin ja tilanne Helsingissä 1–1.
#HIFKKUPS #veikkausliiga
Hyvää iltaa! Olisiko teillä hetki aikaa puhua Urho Nissilästä ja vapaapotkuista? #KuPS #Veikkausliiga
VOITTO! 

Voe mahoton mikä näytös keltapaidoilta toisella jaksolla! Nissilälle ja Ikaunieksille kaksi osumaa, Rangelille yksi. BANZAI!

#KuPS #Veikkausliiga
Voe mahoton mikä näytös keltapaidoilta toisella jaksolla! Nissilälle ja Ikaunieksille kaksi osumaa, Rangelille yksi. BANZAI!
#KuPS #Veikkausliiga
HIFK-KuPS 1-5 (1-0). Mosa tuli kentälle Afganistanin lipun kanssa, pelasi surunauha käsivarressaan ja pisti pallon maaliin pilkulta. Urho Nissilä laukoi hienon vaparimaalin. Kulmat 4-7. Yleisöä 1189. #HIFK #KuPS #HIFKKUPS #veikkausliiga #suomifutis
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit

