Jacob Friis kertoi mielipiteensä Leo Wallan MLS-siirrosta
Huuhkajien päävalmentaja Jacob Friis julkisti joukkueensa tuleviin Kansojen liigan koitoksiin tänään keskiviikkona.
Yksi joukkueen huomionarvoisimmista nimistä on Leo Walta, 23, joka siirtyi elokuun lopussa Swanseasta lainalle Los Angeles FC:hen loppukaudeksi. LAFC:llä on myös mahdollisuus tehdä siirrosta pysyvä.
Walta siirtyi Swanseaan alun perin lainalle IK Siriuksesta helmikuussa ja teki pysyvän siirron walesilaisseuraan heinäkuussa.
Championshipissä vastuuta kertyi lopulta 11 ottelun ja yhden maalin verran ennen lainasiirtoa rapakon toiselle puolelle Pohjois-Amerikkaan.
Friis kertoi oman mielipiteensä siirrosta SuomiFutis-sivuston haastattelussa joukkueenjulkistuksen yhteydessä.
– Hänelle siirrossa on kyse siitä, että hän saa peliaikaa. Swanseassa hän ei pelannut, ja kuten hän itse sanoi, hänen täytyy pelata ja pysyä kunnossa.
– Paperilla siirto vaikuttaa positiiviselta. MLS on onneksi mennyt myös eteenpäin. Kymmenen vuotta sitten, jos tätä olisi kysytty, vastaus olisi saattanut olla vähemmän positiivinen. Sarjassa on nykyään kuitenkin hyviä joukkueita, ja kyseessä on ihan hyvä sarja.
– Siellä on isoja eroja parhaiden ja heikoimpien joukkueiden välillä, mutta yleisellä tasolla sarja on ihan verrattavissa liigoihin, joista jotkut meidän muutkin pelaajamme tulevat. Jos Walta saa Los Angelesissa peliaikaa, kyseessä on varmasti hyvä siirto. Peliaika on nyt kaikki kaikessa, Friis kommentoi.
Suomi aloittaa Kansojen liigan urakkansa ensi viikon lauantaina vieraskentällä San Marinoa vastaan. Ottelu käynnistyy kello 19.00 Suomen aikaa.
Väinö Helenius
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: Maali ja ottelun paras pelaaja
- Virallista: Kapteeni jää FC Interiin
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä