Saksalaislehti Bild kertoo, että Bayern München on lähellä solmia jatkosopimuksen ehdottoman luottopelaajansa Joshua Kimmichin kanssa. Kimmichin uusi sopimus ulottuisi vuoteen 2026 ja kaksinkertaistaisi miehen tähänastisen palkan. Tämän jälkeen joukkuetovereista vain Robert Lewandowski ansaitsisi Kimmichiä paremmin.

Kimmichin uusi sopimus tuo miehelle 20 miljoonan euron bruttopalkan. Lehden mukaan sopimus on allekirjoitusta ja virallistamista vaille valmis.

Kimmichin tapauksessa harvinaista on se, että hän on neuvotellut oman sopimuksensa kokonaan itse, sillä hän irtisanoi agenttinsa muutamia kuukausia sitten. Esimerkin onkin joissain artikkeleissa arveltu tuovan esimakua siitä, että agenttien valta sopimusmarkkinoilla voisi olla lähivuosina vähenemässä.

Kimmichin vanha sopimus Bayernin kanssa ulottuu vuoteen 2023. Hänen on huhuttu olevan muun muassa Real Madridin ja Barcelonan kiikarissa, mutta nyt Saksan maajoukkueen keskikenttäpelaaja on päättänyt jäädä Müncheniin.

[readmore from=Kimmich-Joshua]

Kimmich siirtyi Bayerniin vuonna 2015 VfB Stuttgartista ja on kehittynyt tasaisesti vuosi vuodelta. Hän on tehnyt Bayernille jo 30 maalia ja antanut 71 maalisyöttöä. Yksi Kimmichin valteista on monipuolisuus, sillä hän voi pelata niin puolustajana kuin keskikentän eri paikoillakin.

26-vuotias Kimmich on valittu nyt neljä kertaa peräkkäin Bundesliigan vuoden joukkueeseen. Kaudella 2019-2020, kun Bayern München voitti Mestarien liigan, hänet valittiin myös Mestarien liigan vuoden puolustajaksi.

Lähde: AS