EM-kisojen paha poika Marko Arnautovic Serie A:han – sopimustwiitissä katseluvaroitus herkimmille
Tulisieluisena tuittupäänä tunnettu Itävallan maajoukkuehyökkääjä Marko Arnautovic oli maineensa veroinen myös kesän EM-kisoissa. 32-vuotias kärkimies teki kyllä yhden hienon maalin, mutta hän vietti myös yhden ottelun pelikiellossa. Sanktio langetettiin Arnautovin loukanneen alatyylisesti ja rasistisesti Pohjois-Makedonian pelaajaa Ezgjan Alioskia.
Arnautovicilla oli vielä vuoden 2022 loppuun saakka ulottuva pelaajasopimus kiinalaisen Shanghai Portin kanssa, mutta hän ilmaisi jo hyvissä ajoin mielivänsä takaisin Euroopan sarjoihin. Sunnuntai-iltana toive toteutui, kun Serie A:n Bologna vahvisti itävaltalaisen kolmivuotisen sopimuksen. Uutista osattiin jo odottaa, sillä Arnautovic tapasi jo maanantaina satoja Bolognan faneja kaupunguissa, ja tiistaina hänelle tehtiin seuran lääkärintarkastus.
Transfermarktin mukaan Bologna maksoi Shanghai Portille Arnautovicista 3 miljoonan euron siirtokorvauksen. Kiinalaisseura teki täten melkoiset tappiot, sillä se maksoi hyökkääjästä kaksi vuotta sitten West Hamille muhkeat 25 miljoonaa euroa.
[readmore from=Arnautovic-Marko]
Bologna varoitti sopimuksenjulkistustwiitissään herkimpiä somenkäyttäjiä, kenties mahdollisten epileptisten oireiden takia. Twiitissä kun jäljitellään kauhuelokuvan tunnelmaa, ja siinä on äkillisesti vilkkuvia kuvia.
𝐒𝐢 𝐬𝐜𝐨𝐧𝐬𝐢𝐠𝐥𝐢𝐚 𝐥𝐚 𝐯𝐢𝐬𝐢𝐨𝐧𝐞 𝐚𝐥𝐥𝐞 𝐩𝐞𝐫𝐬𝐨𝐧𝐞 𝐟𝐚𝐜𝐢𝐥𝐦𝐞𝐧𝐭𝐞 𝐢𝐦𝐩𝐫𝐞𝐬𝐬𝐢𝐨𝐧𝐚𝐛𝐢𝐥𝐢
Volume al massimo
Arnautovic pelasi Serie A:ssa ensimmäisen kerran jo kaudella 2009-2010, kun hän edusti Internazionalea. Tuolloin minuutteja kertyi kuitenkin vain 55, kolmessa eri ottelussa. Pisimpään Arnautovic on pelannut urallaan Stokessa, Werder Bremenissä ja West Hamissa.
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa