Hallitsevana mestarina seuraavaan Serie A -kauteen lähtevä Internazionale ilmoitti myöhään lauantaina tehneensä kaksi hankintaa. Joukkueen riveihin on liittynyt 35-vuotias Edin Džeko ja 25-vuotias Denzel Dumfries.

Džeko saapui Milanoon toisesta italialaisseurasta AS Romasta vain vuorokausi Romelu Lukakun lähdön jälkeen. Lukaku, Interin edellinen kärkipelaaja, matkasi Chelseaan perjantaina noin 115 miljoonalla eurolla.

Ennen varsinaista julkistustaan Džeko pelasi jo yhden harjoitusottelun Interin paidassa Kiovan Dynamoa vastaan. Bosnian maajoukkuekapteeni teki 3–0-voittoon päättyneessä ottelussa joukkueensa toisen maalin.

Džekon kontrahti kattaa kaksi seuraavaa kautta. Siirtomarkkinatoimittaja Fabrizio Romanon tietojen mukaan Inter hyvittää Romalle siirtokorvauksena puolitoista miljoonaa euroa, jos Nerazzuri sijoittuu tällä kaudella sarjassa neljän parhaan joukkoon. Muussa tapauksessa siirto on ilmainen.

[readmore from=Internazionale]

Muutama minuutti Džekon tiedotteen jälkeen Inter kertoi myös Dumfriesin kaupasta. Hollantilaisen oikean laitapuolustajan allekirjoittama sopimus ulottuu kaksi vuotta pidemmälle kuin Džekon, kesäkuuhun 2025.

Entinen PSV-kapteeni näytteli yhtä päärooleista kesän EM-kilpailuissa, kun Hollanti ylsi pudotuspelien neljännesvälieriin. Džeko puolestaan viimeisteli Romalle 119 maalia kuudessa vuodessa. Seitsemän kesää sitten hän johdatti Bosnian maajoukkueen sen historian ensimmäiseen arvoturnaukseen Brasilian maailmanmestaruuskisoihin.

Džeko ja Dumfries ovat yksi yhteen -korvaajia Lukakulle ja Achraf Hakimille, 22. Epävirallisesti Dumfriesin siirtosumma nousi lopulta vain 12,5 miljoonaan euroon, Hakimi lähti Paris Saint-Germainiin The Guardianin mukaan noin 71 miljoonalla eurolla.

Jos mukaan lasketaan Lukakun myynnistä ja Džekon ostosta saatava erotus, on todettava, että kaupankäynti on ollut otollista Interin kiinalaisomistajien näkökulmasta. Internazionale saa siirroista 172 miljoonaa euroa väliä.