”Katufutaaja” Lukas Podolski julkaisi sympaattisen kuvaparin – debyytti kotikonnuilla Ekstraklasassa tehty
Kuva: Getty Images
Vuoden 2014 maailmanmestari ja 130 A-maaottelua Saksan paidassa pelannut Lukas Podolski on tehnyt debyyttinsä synnyinmaansa Puolan Ekstraklasassa. ”Poldi” tuli kentälle perjantai-iltana pelatussa Gornik Zabrze-Lech Poznan -ottelussa toisen puolen alkajaisiksi. Odotettua hetkeä todisti runsaslukuinen yleisö, mutta voittoon Podolski ei joukkuettaan johdattanut, vaan pisteet vei Lech Poznan maalein 3-1.
Podolski teki sopimuksen Zabrzeen viikkoa ennen debyyttiään. Puolaan paluuta kuvailtiin mediassa ”satumaiseksi”. Joitain hyvin valovoimaisia pelaajia Ekstraklasassa on viime vuosinakin nähty, mutta Podolskin tasoista ikonia ei kuitenkaan.
Podolskin paluun kerrotaan tiivistyneen pitkälti edesmenneelle isoäidille tehtyyn lupaukseen. 36-vuotias hyökkääjä itse kertoi pitävänsä paluutaan loogisena juttuna ja liki itsestäänselvyytenä. Häneen kohdistuvia odotuksia Podolski kuitenkin toppuutteli.
– En voi luvata mitään. Tiedän kyllä, että monet tulevat puhumaan vain urheilullisesta tasostani. Ymmärrän sen kyllä. Minulle tärkeintä on kuitenkin joukkue. Mitä minä hyödyn siitä, jos teen kymmenen maalia, jos me olemme sarjataulukon hännillä, Podolski kysyi Kickerin haastattelussa.
– Muutin vanhempieni kanssa Saksaan vuonna 1987, kun olin kaksivuotias. Palasin kuitenkin aina tänne takaisin, vietin jokaisen kesän täällä ja pidin hauskaa. Olin täällä katufutaaja.
Katufutaamiseen liittyen Podolski julkaisikin sympaattisen kuvaparin itsestään nykyisen asuinkaupunkinsa kaduilla. Vasemmalla Podolski pomputtelee palloa pikkupoikana, oikealla nykyisessä iässään.
– Missä kaikki alkoi! Missä se jatkuu, Podolski kirjoitti kuvatekstiksi.
Where everything began! Where it continues!

#strassenkicker #LP10 #gornikzabrze #poland @GornikZabrzeSSA 

First trip since dont remember when and visit in Zabrze & Górnik. Lukas Podolski made debut for Górnik and showed quality which you dont see everyday in Polish stadions. Atmosphere was loud both sides but Lech was victorious after strong performance on field too. 
#GÓRLPO
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Tuomari kuoli Palloliiton ottelussa – HS kertoo lisätiedoista
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- SJK purki puolustajansa sopimuksen
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Tuomari kuoli Palloliiton ottelussa – HS kertoo lisätiedoista
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen





