KTP – FC Inter: Sarjajumbo tarvitsee pisteitä
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliiga
KTP – FC Inter
Tiistai 31.08. klo 18:30
Alkuviikosta pelataan vielä yksi Veikkausliigan ottelu, jossa sarjajumbo KTP mittaa tasonsa mitaleista taistelevan FC Interin kanssa. KTP:n tilanne on käymässä sarjassa todella tukalaksi, sillä matkaa toiseksi viimeisenä olevaan IFK Mariehamniin on ennen illan ottelua jo kuusi pistettä. Inter on yhdessä ryppäässä SJK:n ja FC Lahden kanssa, ja tasonheittelyihin ei olisi enää varaa.
KTP on operoinut Veikkausliigassa hyvin vaatimattomalla materiaalilla, ja valmentajaakin on vaihdettu, kun Argo Arbeiter oli antanut seuralle kaikkensa. Koko kaudella voittoja on yksi ja viimeisestä 13 ottelusta on saalistettu neljä tasapelipistettä. Kotkalaiset eivät ole löytäneet toimivaa permanenttia, vaikka sitä on haettu hyvin aktiivisesti. Tällä hetkellä poissa on pelikieltoinen David Ramadingaye. Matias Tamminen ei puolestaan saa pelata isäntäseuraansa vastaan.
Inter hankki elokuussa riveihinsä Petteri Forsellin, joka näytti olevansa joukkueelle hyödyllinen, sillä debyyttiottelussa Ilvestä vastaan mies syötti Interin molemmat maalit. Voitto oli varmasti José Riveiron suojateille helpotus, sillä peli on tätä ennen hieman sakannut. Inter joutui odottelemaan KTP-ottelun pelipäivää isäntien karanteenin vuoksi, ja tämän ajan joukkue käytti harjoitteluun. Noah Nurmi on loukkaantunut ja Juuso Hämäläinen pelikiellossa.
Lyö vetoa ottelusta:
KTP:n pelissä on huomattavissa pientä kehittymistä, mutta vielä enemmän vaadittaisiin tuloksen saamiseksi. Kotkalaiset eivät ole saaneet maalia aikaiseksi viimeisessä kolmessa ottelussa. Inter ei ole vieraissa ollut mikään varsinainen kone, joten otetaan pikkuyritys vähämaalisuudesta. Vetosuositus on Ottelussa alle 2.5 maalia kertoimella 2,15. LYÖ VETO tarjoilee peräti 100% talletusbonusta aina 100 euroon asti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saat 100 euron talletuksella heti 200 euroa pelirahaa. Lunasta in 100% talletusbonus 100 euroon asti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen