Konferenssiliiga
KuPS – Union Berlin
Torstai 19.08. klo 19:00

KuPS on ollut venymisillään tämän kesän europelien pirteimpiä ilmiöitä. Sitkeät savolaiset on kirjoitettu liveseurannoissa jo useampaan kertaan ulos kekkereistä, mutta tähän asti KuPS on vetänyt aina pitemmän korren. Seurauksena tästä on pääsy Konferenssiliigan viimeiselle karsintakierrokselle, jossa vastus kovenee entisestään: vastassa on Bundesligassa viime kaudella seitsemänneksi sijoittunut kulttiseura Union Berlin. Tälläkin kierroksella KuPS pelaa kotiottelunsa Helsingin Olympiastadionilla.

KuPSin huikein temppu koettiin Kazakstanissa, jossa kuopiolaiset nousivat kovaa Astanaa vastaan voittoon kahden maalin takaa. Järkytys oli isännille varmasti suuri, mutta KuPS tuntuu tällä kaudella todella määrätietoiselta jengiltä. Joukkue vahvistui vielä siirtoikkunan puitteissa, mutta tästä ottelusta puuttuvat Diogo Tomas, Saku Savolainen, Otso Virtanen sekä pelikieltoinen Urho Nissilä. Joukkue luottaa omaan juttuunsa Simo Valakarin johdolla, mutta Unionin tasoista joukkuetta vastaan pitää hatusta vetää useampikin kani.

Union on kannattajavetoinen seura ja se näkyy kaikessa toiminnassa: kannattajat jopa remontoivat Unionin kotistadionin vuonna 2008. Seura ei ole resursseiltaan iso Bundesligaan, mutta Urs Fischer on koonnut yhtenäisen nipun, jonka pitäisi kilvoitella Saksan pääsarjassa keskitason sijoituksista. Varsinkin joukkueen alakerta on jämäkkää tekoa. Maalinteko on eniten kokeneen Max Krusen harteilla. Bundesliga-avauksessa Union taisteli kotonaan tasapelin kivikovan Leverkusenin kanssa.

Lyö vetoa ottelusta:

Union on ottelussa jättisuosikki, ja KuPSin venyminen otteluparissa olisi järkälemäinen yllätys. Vetosuositukseen lähtee Unionin vähintään kahden maalin voitto – joukkueella tulee olemaan kannatusta myös Olympiastadionilla: Aasialainen tasoitusveto, Union Berlin -1.5 kertoimella 1,98.

LYÖ VETO ILLA