Kuuluu vain piutpaut: Venäjä isännöi FIFA:n myöntämiä MM-kisoja, vaikka dopingpanna sen erikseen kieltää

Kansainvälisen jalkapalloliiton eli FIFA:n pääsihteeri Fatma Samoura siunasi läsnäolollaan Venäjän jalkapalloliiton ja Yhdysvaltojen välistä avauspeliä rantajalkapallon MM-kisoissa torstaina. Venäjän liitto voitti ottelun 5–4 jatko-ottelun jälkeen. Samoura onnitteli liittoa voitosta Twitterissä (upotus jutun lopussa).
Kilpailut ovat meneillään Moskovassa Venäjällä. Isäntämaa ei virallisesti saa edustaa itseään dopingpannansa vuoksi, vaan kisoissa venäläiset urheilijat pelaavat Venäjän liiton nimissä maan olympiakomitean lipun alla. Tästä huolimatta Samoura kutsuu Venäjän jalkapalloliiton joukkuetta yksinkertaisesti ”Venäjäksi”.
Vielä erikoisempaa on, että Venäjä on ylipäätään saanut luvan pitää kyseisen arvoturnauksen omalla maaperällään.
Venäjä sai oikeudet isännöidä tämän kesän kisoja syyskuussa 2019, mutta vuotta myöhemmin urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS eväsi maalta oikeuden panna toimeen maailman antidopingtoimisto Wadan hallinnoinnin piiriin kuuluvia MM-kilpailuja vuosina 2021 ja 2022.
Päätöksen tarkoitus oli rangaista Venäjää valtiojohtoisesta dopingohjelmasta ja testitietojen manipuloinnista vuoden 2014 Sotshin talviolympialaisissa.
CAS jätti langettamaansa rangaistukseen kuitenkin takaportin, jonka mukaan Venäjä saa järjestää sille aiemmin myönnettyjä kisoja vain mikäli kisojen siirtäminen muualle olisi ”laillisesti tai käytännöllisesti katsoen mahdotonta”. Beachfutiksen MM-kisojen järjestäminen juuri Venäjällä oli siis ilmeisesti välttämätöntä.
FIFA:n neuvosto hyväksyi turnaukseen käytettävän seitsemän miljoonan euron suuruisen budjetin kesäkuussa 2020. Samassa kuussa CAS ilmoitti käsittelevänsä Venäjän dopingpannaa viiden kuukauden päästä.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan