Naisten Mestarien liigassa on edessä historian 21. kausi ja kaikkiaan 13. Mestarien liigan nimellä. Kausi 2021-2022 on kuitenkin sikäli erityisen historiallinen, että ensimmäistä kertaa kilpailussa pelataan myös lohkovaihe.

16 joukkueen lohkovaiheeseen selviytyivät suoraan Barcelona, PSG, Bayern München ja Chelsea. Loput 12 joukkuetta selvitetään karsintavaiheen kautta.

Karsinnat alkavat ensi viikon keskiviikkona 18.8. Ensimmäisessä vaiheessa 59 joukkuetta pelaa 15 eri miniturnauksessa, joista 14 turnauksessa on mukana neljä joukkuetta ja yhdessä kolme. Joukkueet on arvottu kahteen välieräpariin, joiden voittajat pelaavat finaalissa paikasta karsintojen toisella kierroksella. Välierät pelataan pääasiassa 18.8. ja finaalit 21.8., joskin muutamassa lohkossa molemmat vaiheet jo päivää aiemmin.

Kansallista liigaa kilpailussa edustaa viime vuoden suomenmestari Åland United. Se kohtaa omassa välierässään romanialaisen Olimpia Clujn. Toisessa välierässä pelaavat sveitsiläinen Servette FC ja pohjoisirlantilainen Glentoran FC.

Åland United saa turnauksessa kotiedun, sillä kaikki ottelut pelataan Maarianhaminassa Wiklöf Holding Arenalla. Keskiviikkona 18.8. pelataan ensin kello 14 ottelu Servette-Glentoran ja kello 18 ottelu Olimpia Cluj-Åland United. Jatkoonmenijä ratkaistaan lauantaina kello 20 alkavassa finaaliottelussa. Aiemmin päivällä pelataan myös miniturnauksen kolmannesta paikasta, vaikka jatkoon meneekin vain turnauksen voittaja.

Ahvenanmaalla toivotaan varmasti katsomoidenkin täyttyvän mahdollisimman hyvin, mutta hyvä uutinen jalkapallon ystäville on sekin, että Åland United näyttää turnauksen otteluita suorina ilmaislähetyksinä YouTubessa. Lähetyksissä ei ole maantieteellistä rajoitusta. Tuotannosta vastaa seuran lisäksi Åland100.

[readmore from=Kansallinen-liiga]

Lähetykset tulevat näkymään Åland Unitedin omalla YouTube-kanavalla täällä.

Tämän kauden Kansallisessa liigassa Åland United on tällä hetkellä toisena, viisi pistettä sarjakärki KuPS:n perässä.