Nuori suomalaislupaus debytoi vihdoin perinteikkäässä saksalaisseurassa – ”Olit niin ansainnut sen”
Kuva: Getty Images
Helsinkiläinen Käpylän Pallo on tehnyt viime vuosina erinomaista pelaajakasvatustyötä, jonka myötä moni nuori suomalaispelaaja on jatkanut matkaansa ulkomaisiin seurajoukkueisiin. Yksi heistä on Anssi Suhonen, joka liittyi reilut neljä ja puoli vuotta sitten Saksan suurimpiin ja perinteikkäämpiin seuroihin kuuluvan Hamburger SV:n vahvuuteen, ollessaan tuolloin vain 16-vuotias.
Vajaat kaksi vuotta sitten, lokakuussa 2019 Suhonen nähtiin ensimmäinen kerran HSV:n edustusjoukkueessa. Tuolloin kyseessä oli harjoitusottelu Eintracht Braunschweigia vastaan. Läpimurto edustusjoukkueeseen on kuitenkin antanut odottaa itseään, osin myös reilu vuosi sitten harjoituksissa sattuneen vakavan polvivamman takia.
Kaudelle 2020-2021 Transfermarkt ei tilastoi Suhoselle lainkaan pelattuja otteluita, joten vamma pilasi kauden täysin. Nyt hän on kuitenkin kunnossa ja valmiina taistelemaan peliminuuteista HSV:n ykkösjoukkueessa, joka pelaa Saksan 2. Bundesliigaa. Siitä kielii mitä parhaiten se, että 20-vuotias hyökkäänä keskikenttäpelaaja teki kilpailullisen debyyttinsä HSV:ssä sunnuntai-iltana pelatussa Saksan Cupin 1. kierroksen ottelussa, jälleen samaista Eintracht Braunschweigia vastaan.
How it started
How it‘s going 
Herzlichen Glückwunsch zum Profidebüt und Einzug in die zweite DFB-Pokalrunde, lieber Anssi! Das hast du dir sowas von verdient

#nurderHSV #HSVYoungTalents
Herzlichen Glückwunsch zum Profidebüt und Einzug in die zweite DFB-Pokalrunde, lieber Anssi! Das hast du dir sowas von verdient
#nurderHSV #HSVYoungTalents
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista