Birmingham – Derby: Alkukauden yllättäjät kohtaavat
Kuva: Getty Images
Championship
Birmingham – Derby
Perjantai 10.09. klo 21:45
Maajoukkuetauko on taakse jäänyttä elämää, ja perjantaina otetaan jo tuntumaa Championshipiin. Birminghamilta, eikä varsinkaan Derbyltä odotettu ennen kautta ihmeitä, mutta molemmat ovat suoriutuneet sarjan alusta mainiosti, sillä tappioita kummallakin joukkueilla on tähän mennessä vain yksi. Kantaako vire koko pitkän talven, on sitten täysin toinen kysymys.
Birminghamilta ei ole viime vuosina odotettu eikä saatu ihmeitä toisella sarjatasolla. Niinpä Lee Bowyerin suojattien pitävä puolustus on ollut fanien ilonaihe ensimmäisinä viikkoina. Ennen taukoa joukkue haki Barnsleyltä hyvin ansaitun tasapelipisteen. Maajoukkuetauolla joukkue hankki Watford-legenda Troy Deeneyn, jonka debyytti tapahtuu todennäköisesti perjantaina. Poissa on ainoastaan Neil Etheridge.
Derbyllä ei ole helpot ajat, ja joukkuetta veikkailtiin yleisesti yhdeksi suurimmista putoajakandidaateista. Niinpä kuusi pistettä ensimmäisestä viidestä ottelusta on hyvä suoritus Wayne Rooneyn joukkiolta. Edelleenkään pelaajalegenda ei voi nukkua öitään täysin rauhassa, sillä sarja on pitkä ja raskas. Rooney saanee Sam Baldockin takaisin kokoonpanoon, mutta Tom Lawrencelle perjantain ottelu tullee liian pian.
Lyö vetoa ottelusta:
Birmingham on ollut sarjan yksi iloisimmista yllättäjistä, ja samanlaisella meiningillä se voi jopa kilvoitella play off -paikoista. Kotona voittotili on vielä avaamatta, mutta ehkäpä sillekin on aika perjantaina: vetosuositus on Birmingham voittaa ottelun kertoimella 2,00. LYÖ VETO ILLALUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan

- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen