Petteri Forsell paukautti komean maalin – sarjaa hallitsevat HJK ja KuPS selviin voittoihin
Kuva: Juha Tamminen
Lauantain Veikkausliigakierros ei valtavia yllätyksiä tarjonnut. Ehkä pienenä kuriositeettina mainittakoon, että tasapelejä ei nähty ainuttakaan. Suurin mielenkiinto kohdistui Turkuun, missä kotijoukkue Inter haastoi Veritaksen nurmella sarjaa johtavan HJK:n.
Pelin alku oli turkulaisittain karmea, sillä Lucas Lingman vei vieraat jo seitsemännellä minuutilla johtoon.
Kotiyleisön riemu repesi 22. minuutilla, kun erinomaisesti Interissä aloittanut Petteri Forsell laukoi ensimmäisen maalinsa uudessa seurassaan. Osuma oli odotetusti myös varsin komeaa katseltavaa.
Jos alla oleva twiitti ei näy, klikkaa tästä.
Kotijoukkueen ilo oli hyvin lyhytaikainen. David Browne vei Roope Riskin matalasta keskityksestä helsinkiläiset uudestaan johtoon ainoastaan viisi minuuttia Forsellin maalin jälkeen.
Brasilialaiskeskikenttä Jair kasvatti HJK-johdon jo kahden maalin suuruiseksi kahdeksan minuuttia tästä.
Interin puolustuslinjan takaa löytyi jatkuvasti tiloja, joihin HJK pääsi iskemään tehokkaasti. Turkulaiset taistelivat koko ottelun ja muun muassa Taiki Kagayama pääsi toisella jaksolla yrittämään lähietäisyydeltä maalintekoa, mutta Hugo Keto torjui.
Ottelu oli sarjajohtajan hallussa silti alusta loppuun asti ja pisteet matkasivat ansaitusti Helsinkiin.
Kuopiossa sarjakakkonen KuPS otti selvän 3-0-voiton SJK:ta vastaan. Ainoana joukkueena enää mestaruustaistossa HJK:n kanssa olevat kuopiolaiset ehtivät epäonnistumaan rangaistuspotkussakin 8. minuutilla. Laukojana oli Aniekpeno Udoh.
Viidenen liigaottelunsa KuPS:ssa pelannut Tim Väyrynen osui kahdesti ja 2-0-maalin viimeisteli puolustaja Taneli Hämäläinen. Kyseessä oli 20-vuotiaan Hämäläisen ensimmäinen liigamaali.
Jos alla oleva twiitti ei näy, klikkaa tästä.
MAALI!
KuPS johtaa SJK:ta vastaan 2–0. Avausmaali oli puolustaja Taneli Hämäläiselle ensimmäinen laatuaan Veikkausliigassa!
#veikkausliiga #KuPSSJK
KuPS johtaa SJK:ta vastaan 2–0. Avausmaali oli puolustaja Taneli Hämäläiselle ensimmäinen laatuaan Veikkausliigassa!
#veikkausliiga #KuPSSJK
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- VPS hankki Ghanan maajoukkuepelaajan pitkällä diilillä
- Itävalta yrittää pysäyttää Lamine Yamalin – ”Kaikki jalkapallon ystävät rakastavat katsoa”
- LIVESEURANTA: Itävalta haastaa Espanjan!
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Yhdysvallat jatkoon MM-kisoissa – ykköstykki katseli punaista
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- MM-jymypaukku lipui Kongon käsistä – Harry Kane ampui Englannin neljännesvälieriin
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- LIVESEURANTA: Englanti jatkaa MM-neljännesvälieriin! Harry Kane nousi sankariksi
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin