Juha Malinen kiehui Pikkuhuuhkajien tappion jälkeen: ”Täysin käsittämätöntä, oikeusmurha!”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue kärsi tänään tiistaina EM-karsintojen kotiottelussa 2-0-tappion Kroatialle.
Ottelu oli kaikin puolin hyvin tasainen, mutta Kroatia oli tehokkaampi maalipaikoissaan. Pikkuhuuhkajilla oli täydet mahdollisuudet voittoon, joten tappio oli valtava pettymys. Sen myönsi ottelun jälkeen myös päävalmentaja Juha Malinen.
– Kyllä tässä nyt vielä kiehuu, kuten tuolla kopissakin varmasti. Me tehtiin tästä hyvä kamppailu ja pystyttiin ihan tosissaan taistelemaan voitosta ensimmäisestä minuutista lähtien. Harmittavasti ei pystytty viimeistelemään niistä omista hyvistä paikoista, Malinen sanoi ottelun jälkeen Ylen haastattelussa.
Ottelun päätösvihellyksen jälkeen Pikkuhuuhkajien avainpelaajiin lukeutuva Anssi Suhonen sekä Kroatian Josip Mitrović saivat punaiset kortit. Malinen ei sulattanut tuomiota ja piti sitä oikeusmurhana.
– Anssi Suhosta selkeästi kaltoin kohdeltiin ja hän sai siitä loppujen lopuksi myös punaisen kortin. Täysin käsittämätöntä, oikeusmurha, Malinen täräytti.
[readmore from=Pikkuhuuhkajat]
Yle Areenan lähetyksessä tilanne ei näkynyt kokonaisuudessaan, joten Malinen vielä selvensi, mitä tilanteessa tapahtui.
– Anssia kolhittiin aika reippaasti. Saatiin vapaapotku, kaveri lähti jahtaamaan häntä, mutta jätti sen kesken. Pelin lopussa hän kävi Anssin kimppuun selkäpuolelta. Sen jälkeen Anssi pisti kättä hänen niskaansa. Naurettava juttu, Malinen kertoi.
Pikkuhuuhkajat voitti viime viikolla karsinta-avauksessaan Viron, joten kahden ottelun jälkeen kasassa on kolme pistettä. EM-karsintaottelut jatkuvat lokakuussa, jolloin Pikkuhuuhkajat kohtaa Azerbaidžanin vieraissa ja Itävallan kotikentällä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- SJK purki puolustajansa sopimuksen
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Haastattelu: Näin Jacob Friis kommentoi valtavaa MM-uudistusta
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa