Kansallisessa Liigassa erikoinen episodi: Valot sammuivat ja lähetys loppui – ottelu pelattiin päätökseen junioripelin tauolla
Kansallisen Liigassa nähtiin keskiviikkona erikoinen välikohtaus, kun Ilveksen ja Jyväskylän Pallokerhon välinen alemman loppusarjan ottelu siirrettiin kesken pelin viereiselle kentälle.
Ilves ja JyPK ehtivät pelata vajaat 80 minuuttia, kunnes kentältä sammuivat valot. Parinkymmenen minuutin selvittelyn jälkeen joukkueet siirtyivät viereiselle kentälle.
Kansallisen Liigan sivuilla kerrotaan, että kotijoukkue otti yhteyttä Palloliiton kilpailupäällikköön ja joukkueille annettiin mahdollisuus joko jatkaa ottelua viereisellä kentällä tai mitätöidä ottelu. Molemmat joukkueet päättivät yksimielisesti jatkaa ottelua. Aamulehden mukaan Ilveksen ja JyPK:n ottelu pelattiin loppuun junioripelin tauolla.
Juuri ennen ottelun keskeytymistä Ilven Silja Tuominen oli laukonut loppulukemiksi 2-2, joten toisella kentällä ei enää osumia nähty.
Ottelun televisioinut Ruutu joutui lopettamaan lähetyksensä, kun peli siirrettiin toiselle kentälle.
– Me joudumme valitettavasti lähetyksen lopettamaan tähän. Emme saa kuvaa tuolta enää kentän laidalta, sitä kautta ääntäkään. Joten valitettavasti tähän tilanteeseen joudumme lopettamaan Kaupin urheilupuistosta, kertoi ottelun selostaja Toni Lång.
– Minun puolestani kiitoksia tästä 78 minuutista. Näin kävi tänään. Sulakkeet paloivat, ja maalikimaran myötä lopetamme tämän lähetyksen tältä illalta tähän.
Myöhemmin Ruutu kertoi vielä sosiaalisessa mediassa, että ”Ottelu yritetään kuvata loppuun asti, joten videomateriaalia ottelun loppuminuuteista on mahdollisesti tulossa vielä myöhemmin koostekäyttöön”.
Jos alla oleva twiitti ei näy, voit katsoa sen TÄÄLTÄ.
Ottelu yritetään kuvata loppuun asti, joten videomateriaalia ottelun loppuminuuteista on mahdollisesti tulossa vielä myöhemmin koostekäyttöön. #ruutu #kansallinenliiga #jalkapallo
Subway Kansallisen Liigan ottelu Ilves - JyPK keskeytyi valojen sammumiseen. Ottelun loppu pelataan viereisellä kentällä. Valitettavasti emme saa lähetystä siirrettyä uuteen paikkaan. Ruutu Urheilu pahoittelee tilannetta. #ruutu #kansallinenliiga #jalkapallo
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kanada 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – yleisö buuasi tylsälle pelille
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- Robert Lewandowskista tulossa Robin Lodin joukkuekaveri
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen
- Mohamed Salahin pelikunto on kysymysmerkki ensimmäisen MM-pudotuspelin alla
- Ghanan valmentaja kritisoi MM-kisojen laajennusta: ”Raha puhuu”
- Kap Verden MM-kapteenia tutkitaan raiskauksesta – väitetty rikos tapahtui päiviä ennen Suomi-peliä
- Etelä-Korean presidentti tulistui maan pudottua MM-kisoista: ”Olen täysin ymmälläni”
- MM-kisojen tähtipelaaja ylisti Cristiano Ronaldoa – ”Hän on roolimalli”
- Hollannin hyökkääjä sai surullisia uutisia kesken MM-kisojen
- Uruguayn maalivahdin katastrofikisoille ei ole vertaista koko MM-historiassa
- Luka Modric teki MM-historiaa
- Virallista: Ilmari Niskanen löysi uuden seuran
- Harry Kane teki historiaa – näin kävi MM-kisojen L-lohkossa
- FC Lahden päävalmentaja sai tarpeekseen – vaatii VAR:ia Veikkausliigaan
- Piskuisen maan MM-menestys tuo mukavan rahapotin suomalaisseuralle
- Näkökulma: MM-kisojen uusi formaatti loi lohkovaiheeseen epäreilun asetelman
- Uruguayn maalivahti halusi itse tulla vaihtoon jättimokansa jälkeen
- Alkulohkot paketissa – näin MM-kisojen pudotuspelit jatkuvat
- Vinícius Júniorin maali hylättiin – Brasilian jalkapalloliitto vaatii tuomarikieltoa