Se, että Sheriff Tiraspol raivasi Mestarien liigan karsinnoissa tieltään neljä vastustajaa – joukossa muun muassa kokeneet ja meritoituneet eurokävijät Belgradin Punainen Tähti ja Dinamo Zagreb – oli jo kova juttu sinänsä sekin. Historiallisessa lohkovaihedebyytissään se kaatoi Shakhtar Donetskin 2-0, mutta vieläkin parempaa oli luvassa. Moni lienee haukkonut jonkin aikaa henkeään, kun Sheriff Tiraspol haki tiistaina 2-1-vierasvoiton Real Madridin kotistadion Santiago Bernabéulta.

Real Madridissa loistavaa alkukautta pelannut ranskalaishyökkääjä Karim Benzema teki ottelussa Mestarien liiga -historiaa, mutta lopulta Benzeman maali jäi laihaksi lohduksi. Kun Benzema teki 65. minuutilla rangaistuspotkusta Real Madridille 1-1-tasoitusmaalin, tuli hänestä ensimmäinen pelaaja, joka on tehnyt vähintään yhden maalin Mestarien liigassa peräti 17 kaudella peräkkäin.

Benzema ylsi saavutukseen ensimmäisenä, mutta noin kymmenen minuuttia myöhemmin hän sai seurakseen PSG:lle toisaalla 2-0-maalin viimeistelleen Lionel Messin. Messille maali oli PSG:n paidassa ensimmäinen. Muita pelaajia ei tähän joukkoon voi vielä tällä kaudella yltää, vaan lähimmillä uhkaajilla on tämänkin kauden jälkeen maaleja tehtynä ”vain” korkeintaan 16 peräkkäisellä kaudella.

Squawka

@Squawka
Only two players have scored in 17 consecutive Champions League campaigns.

Benzema 🤝 Messi

Benzeman maali oli myös ensimmäinen maali, jonka hän teki Mestarien liigassa rangaistuspotkusta. Ranskalainen on tehnyt maalin kaikilla Real Madridissa ampumallaan 14 rankkarilla, mutta europeleissä hän ei ennen tiistaita ollut rankkarivastuuta saanut. Hän oli eiliseen saakka ainoa pelaaja Mestarien liigan maalitilaston 16 parhaan joukossa, joka ei ollut tehnyt ainuttakaan maalia rangaistuspotkusta.

Kaikkiaan maali oli Benzemalle 72:s Mestarien liigassa. Sillä hän nousi kilpailun kaikkien aikojen maalitilastossa yksin neljännelle sijalle ohi toisen Real Madrid -legendan Raúlin. Edellä ovat vain Cristiano Ronaldo (136 maalia), Lionel Messi (121) ja Robert Lewandowski (75).

Juttu jatkuu alla olevien twiittien jälkeen.

MisterChip (Alexis)

@2010MisterChip
#OJOALDATO - Benzema era el único jugador en el TOP-16 de máximos goleadores de la Champions League que nunca había lanzado un penalti en el torneo. Ahora su "trono" lo hereda Morientes (17º máximo anotador de la #UCL con 33 tantos y ni un solo penalti lanzado).

MisterChip (Alexis)

@2010MisterChip
RMA 1-1 SHE (65') - Karim Benzema (72) supera a Raúl (71) y se convierte en el CUARTO máximo goleador en TODA la historia de la Copa de Europa, sólo por detrás de Cristiano (136), Messi (120) y Lewandowski (75).

Benzeman tekemä tasoitusmaali ei kuitenkaan tuonut Real Madridille ainuttakaan pistettä, sillä Sebastien Thill teki Sheriff Tiraspolille 2-1-voittomaalin ottelun lopussa. Thillistä tuli kautta aikain ensimmäinen luxemburgilainen maalintekijä Mestarien liigan historiassa.

Tyypillinen kansalaisuus Mestarien liigan maalintekijöiden tilastossa ei ole myöskään Uzbekistan. Kun uzbekistanilainen Jasur Jakshibaev puski vierasjoukkueen johtoon avausjakson puolivälin paikkeilla, saattoi hän tuoda kuitenkin joillekin Real Madridin faneille muistoja mieleen. Kaksi edellistä uzbekistanilaispelaajan Mestarien liigassa tekemää maalia olivat nimittäin syntyneet myös Real Madridia vastaan. Noista vastasi Kiovan Dynamoa edustanut Maksim Shatskih joulukuussa 2006.

Yksi Sheriffin suurimmista sankareista oli ehdottomasti kreikkalainen maalivahti Georgios Athanasiadis, joka teki ottelussa 11 torjuntaa. Lukema on suurin vierasjoukkueen maalivahdin torjuntamäärä Santiago Bernabéulla pelatussa Mestarien liigan ottelussa, jonka Real Madrid on hävinnyt.

Juttu jatkuu alla olevan twiitin jälkeen.

MisterChip (Alexis)

@2010MisterChip
GEORGIOS ATHANASIADIS: portero visitante con más paradas realizadas (11) que gana un partido en el Santiago Bernabéu en TODA la historia de la Champions League #UCL

📝 Dida/Milan ganó con 8 paradas en 2009 y Akinfeev/CSKA ganó con 8 paradas en 2018.

Real Madridille tappiot Mestarien liigassa Santiago Bernabéulla ovat alkaneet käydä jo turhankin tutuiksi. Viimeisistä seitsemästä ottelustaan kotipyhätössään se on voittanut vain yhden, kun Galatasaray kaatui 6-0. Club Bruggea ja PSG:tä vastaan pelatut pelit päättyivät tasan. Sheriffin lisäksi täydet pisteet mukanaan kotimatkalle lähtivät TsSKA Moskova, Ajax ja Manchester City.

Tilastonikkari MisterChipinkin mielestä Sheriff Tiraspolin voitto vieraskentällä Real Madridista on yksi kilpailun kaikkien aikojen suurimmista sensaatioista. Lähin vertailukohta on hänen mielestään Rosenborgin 2-1-voitto AC Milanista San Sirolla vuonna 1996. Myös Rosenborg oli tuolloin Mestarien liigan ensikertalainen, ja Milanissa pelasi Franco Baresin, Paolo Maldinin ja Roberto Baggion kaltaisia maailmantähtiä.

MisterChip (Alexis)

@2010MisterChip
#OJOALDATO - El Real Madrid solo ha ganado 1 de sus últimos 7 partidos de Champions League en el Santiago Bernabéu:

0-3 CSKA
1-4 Ajax
2-2 Brujas
6-0 Galatasaray
2-2 PSG
1-2 Manchester City
1-2 Sheriff

MisterChip (Alexis)

@2010MisterChip
Lo más parecido que recuerdo a lo de hoy en el Bernabéu (sin llegar a ser tan gordo): Milan 1-2 Rosenborg (1996).

El Rosenborg era debutante en la Champions (donde años después tuvo grandes actuaciones) y en el Milan jugaban Baresi, Maldini, Albertini, Boban, Savicevic, Baggio…

Squawka

@Squawka
In their first ever #UCL season, FC Sheriff won their first game against Shakhtar Donetsk and have now beaten the 13-time Champions League winners Real Madrid at the Santiago Bernabeu.

There’s a new Sheriff in town. 😍