Kei Kamara osui taas! – kauden toinen Stadin Derby tauolle IFK-komennossa
Kuva: Juha Tamminen
Kauden toinen Stadin Derby käynnistyi kummankin joukkueen kannattajaryhmien komeiden tifojen kera. Kummassakin päädyssä syttyi myös lukuisia soihtuja ja savupommeja.
Peli oli noin minuutin verran keskeytettynä. Todennäköisesti heikon näkyvyyden johdosta.
Tauolle ottelussa mentiin IFK:n 1-0-johdossa.
HJK aloitti pelin väkevästi ja sai muutaman kulmapotkun hetki jakson alkuun, mutta mitään sen vaarallisempaa niistä ei syntynyt.
HIFK pääsi nopeasti myös peliin sisälle. Kumpikin joukkue vältteli suurempia riskejä ja kierrätti palloa paljon omalla kenttäpuoliskollaan hakien sopivia rakoja murtaa vastustajan prässilinja.
Loistava pääpelaaja Kei Kamara oli usein IFK:n pitkien pallojen kohteena. HJK pyrki pelaamaan enemmän maata pitkin ja ohittamaan linjan kerrallaan.
Ottelun ensimmäinen todellinen maalipaikka nähtiin 19. minuutilla, kun Casper Terho murtautui oikeasta laidasta ja lähetti matalan keskityksen boxiin. Roope Riski pääsi yrittämään suoraan syötöstä, mutta matala kuti meni hivenen oikealta ohi maalin.
Minuuttia myöhemmin Riski järjesteli Tim Sparville vetopaikan noin kahteenkymmeneen metriin. Sparvin tulinen vasuri aiheutti IFK-vahti Calum Wardille hieman vaikeuksia, mutta englantilaispelaaja kykeni pitämään pallon hyppysissään.
Usein varsin fyysiseksi taisteluksi menevien derbyjen ensimmäinen varoitus annettiin HJK:n Santeri Hostikalle. Tämä tuli tilanteeseen niin lujaa, että Jusif Alin huuto kuului katsomoon asti.
Tunnelma kannattajapäädyissä heräsi entistäkin enemmän henkiin noin 25 minuutin kohdalla. HJK:n nuori laituri Terho laittoi komean ulkoteräsyötön, jolla Riski näytti pääsevän läpi.
IFK:n kokenut Sakari Mattila tuli tilanteeseen ja HJK-kärki meni nurin. Erotuomari Mohammad Al-Emara näytti kuitenkin kädellään Riskin suuntaan, että ylös vain. Klubipääty yltyi tässä kohtaa kertomaan varsin voimakkaasti oman mielipiteensä tilanteesta.
Ottelun 33. minuutilla IFK siirtyi johtoon. Kamara laittoi pallon maalinedustalta varmasti HJK:n rysään. Keaton Isaksson teki loistavan esityön ehtimällä kääntää aivan päätyrajalla olleen pallon maalin eteen. Kamara ehti Miro Tenhon vartioinnista nikata pallon sisään.
HJK loi tämän jälkeen muutaman todella hyvän maalipaikan, mutta laukaukset suuntautuivat liiaksi päin IFK-vahti Wardia. Englantilaismaalivahti otti myös muutaman todella hyvän torjunnan ensimmäisen nelivitosen aikana.
Vierasjoukkue pelasi myös tutun uhrautuvasti jokaisen tilanteen ja blokkasi lukuisia HJK:n laukauksia.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää