Pietarin Zenit kohtasi keskiviikon Mestarien liigan aikaspelissä Malmön kotonaan. Ottelu oli ruotsalaisittain hyvin murheellinen.

Zenit murskasi Malmön lopulta lukemin 4-0 ja hyvin pitkälti brasilialaisvoimin. Claudinho löi alkutahdit komean hyökkäyksen päätteeksi jo avausjakson yhdeksännellä minuutilla.

Malmö kykeni ensimmäisellä nelivitosella vielä haastamaan pietarilaiset. Karsinnoissa HJK:n riesanakin ollut kapteeni Anders Christiansen pääsi kahdesti koittamaan erinomaiselta sektorilta, mutta maali jäi syntymättä.

Vieraat pyrkivät lähtemään asenteella hakemaan tasoitusta toiselle jaksolle, mutta kaikki meni sen tavoitteen suhteen viemäriin hyvin aikaisessa vaiheessa.

Daler Kuzjajev vei Zenitin heti alkuun 2-0-johtoon ja vain neljä minuuttia myöhemmin Malmön Anel Ahmedhodzic lensi ulos suoralla punaisella.

Hän esti kotijoukkueen läpiajon tahallisesti kädellään. Tämän jälkeen ottelun voittajasta ei ollut pienintäkään epäselvyyttä. Zenit vei peliä täysin ja liikutteli palloa todella taitavasti.

Anel Ahmedhodzicin iltapuhde oli kohtalaisen synkkä tällä kertaa. Kuva. Getty Images.

Pietarilaiset iskivät kolmannen maalinsa kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa. Sen viimeisteli Alex Sutormin.

Ottelun kenties suurin hahmo oli silti brasilialainen keskikenttätaituri Wendel.

Hän viimeisteli ottelun päätöslukemat 4-0 komeasti, mutta Wendelin illan poikkeuksellisuus löytyy hänen syöttösarakkeestaan.

Brasililainen syötti kamppailussa 66 kertaa ja jokaisen omalle pelaajalle. Hän saavutti siis erittäin harvinaisen 100 prosentin syöttötarkkuuden keskiviikon kamppailussa.

Zenit koki avauskierroksella tappion Chelsealle ja Malmö Juventukselle. Pietarilaiset ottivat siis ison voiton tästä ja ruotsalaisjoukkue ajautui varsin suureen ahdinkoon jo toisella kierroksella. Kaksi tappiota ja maaliero 0-7.