Veikkausliigahistoriaako? Hattutemppu valmistui yhdeksässä minuutissa
Kuva: Juha Tamminen
Jos on kaivannut maalijuhlia, niin tänään on ollut hyvä päivä olla Maarianhaminassa ja Wiklöf Holding Arenalla. Runkosarjan päätöskierroksen ottelussa IFK Mariehamn-KTP on nimittäin nähty peräti viisi maalia vain reilussa vartittunnissa ottelun alusta lukien.
Ottelu alkoi kotijoukkueen kärkimies Vahid Hambon näytöksellä. 26-vuotias Hambo oli tehnyt ennen sunnuntaita tällä kaudella vain yhden veikkausliigamaalin, mutta nyt hän osui tolppien väliin toisella, viidennellä ja yhdeksännellä minuutilla. Osumista viimeinen syntyi rangaistuspotkusta, mutta hattutemppu oli siis valmiina jo alle yhdeksässä minuutissa.
Odottelemme yhä paikalle tilastonikkareita, mutta lienee mahdollista, että hattutemppu on koko Veikkausliigan historian nopein ottelun alusta lähtien.
MAALI! 

@IFKMariehamn:n Vahid Hambo painaa ensimmäisen kymmenen minuutin aikana hattutempun KTP:n verkkoon!
#veikkausliiga #IFKMKTP
@IFKMariehamn:n Vahid Hambo painaa ensimmäisen kymmenen minuutin aikana hattutempun KTP:n verkkoon!
#veikkausliiga #IFKMKTP
MITÄ MAARIANHAMINASSA TAPAHTUU?!
KTP on noussut jo maalin päähän. Ensiksi onnistuu Aleksi Tarvonen ja heti perään Antti Mäkijärvi
3–2 vartin jälkeen.
#veikkausliiga #IFKMKTP
KTP on noussut jo maalin päähän. Ensiksi onnistuu Aleksi Tarvonen ja heti perään Antti Mäkijärvi
3–2 vartin jälkeen.
#veikkausliiga #IFKMKTP
Sjukaste matchinledningen jag varit med om på WHA hittills. IFK upp i 3-0-ledning på nio minuter, efter hattrick av Vahid Hambo. Fem minuter senare 3–2, efter två snabba mål av jumbon KTP. Vad är det som händer???
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta

- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken