West Bromwich – QPR: WBA janoaa nousua
Championship
West Bromwich – QPR
Perjantai 24.09. klo 22:00
Viikonlopun jalkapallotoiminta alkaa parilla Championshipin matsilla, joista luupin alle otetaan West Bromwichin ja QPR:n välinen taisto. Kahdeksan ottelun jälkeen tappioton West Bromwich yrittää tehdä paluuta Valioliigaan – QPR:lle tämä ei ole ollut realismia pitkään aikaan. Ärrien komea kauden aloitus onkin parin viime kierroksen jälkeen alkanut murtua.
WBA:n vauhti on hieman rauhoittunut, sillä kolmesta viime ottelusta on ollut tuloksena tasapelit, vaikkeivat vastukset ole kuuluneet sarjan parhaimmistoon. Isossa kuvassa Valerien Ismaelin suojatit ovat näyttäneet hyvältä, ja totuuden nimissä illan isännillä pitäisi olla enemmän pisteitä kuin sarjataulukko osoittaa. Ismael saattaa tehdä avauskokoonpanoonsa pieniä muutoksia tähän otteluun.
QPR:n matseissa on riittänyt hulinaa – maaleja on nähty molemmissa päissä. Ärrät ovat tehneet maaleja enemmän kuin pelitapahtumien valossa voisi edes odottaa. Silti kahden tehdyn maalin ottelukohtaista keskiarvoa pitää jossain määrin kunnioittaa. QPR antaa rasituksessa jonkun verran eteen isännille, sillä viikolla nippu avauskokoonpanon miehiä pelasi pitkän matsin Evertonia vastaan EFL Cupissa.
Lyö vetoa ottelusta:
West Bromwichin kerroin vaikuttaa näennäisen matalalta, mutta se on silti paras vetokohde tähän otteluun. Runsasmaalisuus on naarattu kertoimiin jo liiankin kanssa. WBA on näistä kahdesta se joukkue, jonka taso riittää nousukahinoihin – QPR on enemmän keskitason taaplaaja. Vetosuositus on West Bromwich voittaa ottelun kertoimella 1,80.
tarjoilee peräti 100% talletusbonusta aina 100 euroon asti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saat 100 euron talletuksella heti 200 euroa pelirahaa.
Lunasta in 100% talletusbonus 100 euroon asti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa.
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- Lionel Messin pelikielto peruttiin: ”Hänen kaltaisensa pelaajan kohdalla”
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista