Nuorin hattutempun tekijä MLS-historiassa matkalla Eurooppaan – yhdysvaltalaisesta superlupauksesta taistelevat ainakin Serie A:n jättiläiset ja Bayern
Kuva: Getty Images
FC Dallas majailee Yhdysvaltojen MLS-liigan läntisen konferenssin sijalla 11. Kausi ei siis todellakaan ole ollut mikään jättimenestys, mutta yksi pelaaja ryhmästä on kohonnut ihmisten huulille täällä Euroopassa asti.
Vasta 18-vuotias kärkipelaaja Ricardo Pepi, on viimeistellyt Dallasille tällä kaudella 12 maalia. Siihen päälle hän on alustanut muutaman. Nuorukainen on MLS-liigan maalitilastossa jaetulla neljännellä sijalla.
Päästyään 9. syyskuuta ensimmäistä kertaa kentälle Yhdysvaltojen A-maajoukkueessa, Pepi osui kertaalleen ja syötti kaksi maalia. Honduras kaatui tuolloin lukemin 4-1.
LA Galaxya vastaan Pepi paukutti tällä kaudella hattutempun. Hänestä tuli nuorin kolme maalia samassa ottelussa tehnyt pelaaja koko sarjan historiassa.
Italialaisen Calciomercaton ja myös ESPN:n mukaan Pepi on erityisesti AC Milanin ja Juventuksen hyvin tarkassa seurannassa. Serie A -jättien kerrotaan italialaislähteiden mukaan olleen jo yhteydessä niin Dallasin kuin tämän agentin suuntaan.
FC Dallas tiedostaa timanttinsa ainutlaatuisuuden ja jatkoi tämän sopimusta heinäkuussa aina vuoteen 2026 asti.
Kesän siirtoikkunassa Bologna ja Fiorentina yrittivät jo nuoren hyökkääjän riveihinsä houkutella, mutta yhteisymmärrystä ei vielä löytynyt.
Myös Bundesliigan suurseura Bayern München on mielenkiintoisessa asemassa. Saksalaisjätillä ja FC Dallasilla on yhteistyösopimus. Pepi harjoitteli jo nyt kesällä Bayernin mukana. Voi siis olla, että italialaisseurat jäävät vielä nuolemaan näppejään.
Sitä ennen Ricardo Pepi jatkaa maalien paukuttamista MLS-liigassa ja hän on aika varmasti mukana myös Yhdysvaltojen lokakuun maajoukkueryhmässä.
Jos alla oleva twiitti ei näy, klikkaa tästä.
The youngest player to ever score a hat trick for FC Dallas.
Ricardo Pepi: Unreal
Ricardo Pepi: Unreal
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan