”Hänestä tehtiin syntipukki” – Ex-joukkuekaverin mukaan Cristiano Ronaldoa kohdeltiin Juventuksessa väärin
Manchester Unitedin ex-puolustaja Patrice Evran mukaan hänen entistä joukkuekaveriaan Cristiano Ronaldoa ei kohdeltu oikein Juventuksessa.
36-vuotias Ronaldo pelasi Juventuksessa kolmen kauden ajan vuosina 2018-21. Kahtena ensimmäisenä kautena Juventus voitti Serie A:n mestaruuden, mutta yhdeksän vuoden mestaruusputki katkesi viime kauden päätteeksi, kun torinolaisseura jäi sarjassa neljännelle sijalle. Surkeasta kaudesta syytettiin seuran päävalmentajana toiminutta Andrea Pirloa sekä Ronaldoa, vaikka hän voitti Serie A:n maalikuninkuuden.
– Cristiano tarvitsee rakkautta ja kunnioitusta, mutta sen sijaan hänestä tehtiin Juventuksen syntipukki, Evra kertoi La Repubblicalle.
– Italiassa esitetty kritiikki on ollut naurettavaa ja hieman tekopyhää. Se oli virhe, kun Massimiliano Allegri sanoi: ”Cristiano ei pelaa kaikkia pelejä”. Ei kaikkia asioita tarvitse sanoa julkisesti.
Ronaldo palasi kesällä Manchester Unitediin, josta hän ponnahti maailman huipulle. Evran mukaan portugalilaistähti on nyt paikassa, jossa hänen on hyvä olla.
– Cristiano rakastaa Manchester Unitedia. Se on ainoa seura, jota kohtaan hänellä on todellista rakkautta, ex-puolustaja lisää.
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Lionel Messi järjettömässä vireessä MM-karsinnoissa
- Kylian Mbappén asianajaja perusteli supertähden syyttömyyttä rikosepäilyihin – ”Tämä sulkee pois”
- Pikkuhuuhkajien EM-unelma elää jatkokarsinnoissa! Naatan Skyttä ratkaisijana isossa kotivoitossa
- Matias Siltanen samalla listalla Lamine Yamalin kanssa – brittilehti yhdistää suomalaislupauksen kolmeen suurseuraan
- Bayer Leverkusen vahvisti valtavan takaiskun
- Ruotsalaismediat: Kylian Mbappé raiskausepäilyiden kohteena
- Paul Pogba odottaa paluuta pelikentille: ”Sain uuden mahdollisuuden tässä elämässä”
- Marco Reus nauttii elämästään Yhdysvalloissa – kertoi miksei siirtynyt Saudi-Arabiaan
- Mika Lehkosuo toimitsijakiellossa Pikkuhuuhkajien EM-unelman ratkaisuottelussa – ”Olemme sopineet, millaisia muutoksia tilanne aiheuttaa”
- ”Valeuutisia!” – Kylian Mbappélta suora kannanotto raiskausepäilyyn Ruotsissa
- Matias Siltanen samalla listalla Lamine Yamalin kanssa – brittilehti yhdistää suomalaislupauksen kolmeen suurseuraan
- Bayer Leverkusen vahvisti valtavan takaiskun
- Pikkuhuuhkajien EM-unelma elää jatkokarsinnoissa! Naatan Skyttä ratkaisijana isossa kotivoitossa
- Kylian Mbappén asianajaja perusteli supertähden syyttömyyttä rikosepäilyihin – ”Tämä sulkee pois”
- Marco Reus nauttii elämästään Yhdysvalloissa – kertoi miksei siirtynyt Saudi-Arabiaan
- Paul Pogba odottaa paluuta pelikentille: ”Sain uuden mahdollisuuden tässä elämässä”
- Ruotsalaismediat: Kylian Mbappé raiskausepäilyiden kohteena
- Arttu Hoskonen paljasti, millaista on puolustaa Harry Kanea vastaan
- Englannin tähdet löivät vetoa kentällä kesken pelin – ”500 puntaa”
- Markku Kanerva sanoi suoran mielipiteen Huuhkajien ongelmasta: ”Se kismittää todella paljon”