Lukas Hradeckyn virhe maksoi Bayer Leverkusenille kalliisti – fanit turhautuivat, pelikaverit puolustivat
Kuva: Getty Images
Bayer Leverkusenin taival Saksan Cupissa on päättynyt. Lukas Hradeckyn kipparoima joukkue hävisi keskiviikkona kotikentällään 2. Bundesliigan keskikastin ryhmälle Karlsruher SC:lle 1-2, eikä mahtunut cupissa 16 parhaan joukkoon.
Niin ikävää kuin se onkin, syntyi ottelun voittomaali juuri Hradeckyn pahasta virheestä. Suomalainen on hyvin usein ollut joukkueensa sankari, mutta tällä kertaa hän oli ”konna”.
Pelattiin 63. minuuttia, kun Leverkusenin puolustus kierrätti pallon Hradeckyn kautta. Maalivahti yritti avata peliä joukkueensa vasemmalle laitapuolustajalle, mutta syöttikin suoraan Karlsruhen Kyoung-Rok Choin jalkaan. Eteläkorealainen kärkkyi syötönkatkoa 12 metrissä, otti pallon haltuun, eteni ja laukoi voimalla verkkoon pelin viimeiseksi jääneen maaliin.
Kun 31-vuotias Hradecky asteli pelin jälkeen Leverkusenin fanien eteen ja nosti anteeksi kätensä ilmaan, heittelivät jotkut turhautuneet kannattajat kaljamukeja hänen suuntaansa. Vihellysten seassa oli kuitenkin myös rohkaisevia aplodeja. Myös joukkuetoverit puolustivat Hradeckya, joka on pelastanut Leverkusenin pinteestä niin, niin monta kertaa aiemmin.
– Hän on näyttänyt tarpeeksi monessa pelissä olevansa meille valtavan tärkeä pelaaja. Virheitä saa tehdä jokainen, Leverkusenin toppari Jonathan Tah totesi pelin jälkeen.
Myös valmentaja Gerardo Seoane suojasi Hradeckyn selustaa ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
– Lukas tietää, että hän arvioi tilanteen väärin. Hän kokee olevansa vastuussa. Hän on pelastanut meille jo monia pisteitä, mutta maalivahtien virheistä valitettavasti useimmiten rankaistaan. Siitä huolimatta me voitamme yhdessä ja myös häviämme yhdessä, Seoane kommentoi.
Bayer Leverkusenin luottamus 31-vuotiasta Hradeckya kohtaan on ollut aika lailla rajaton. Hradecky on pelannut joukkueen kaikki kauden 14 ottelua, ja Saksan Cupissa kymmenen viimeistä peliä. Myös kolmella edellisellä Leverkusen-kaudellaan Hradecky on ollut joukkueensa maalilla aina terveenä ollessaan. Toissa kaudella hän pelasi kaikki 34 sarjaottelua, ja viime kaudella jäi väliin viisi peliä akillesjännevamman takia.
[readmore from=Hradecky-Lukas]
Karlsruhen ensimmäisen maalin teki viidennellä minuutilla Lucas Cueto Hradeckyn erinomaisen torjunnan paluupallosta. Jeremie Frimpong teki Leverkusenille 54. minuutilla tasoituksen, mutta voitto ja jatkopaikka matkasi kuitenkin Karlsruheen. Leverkusenilla oli vielä pelin lopussa useita maalipaikkoja, mutta maaliin asti pallo ei mennyt. Parhaan paikan sai 16-vuotias debytantti Iker Bravo, jonka yritys suuntautui kuitenkin yli maalin.
Bravo nousi Werkselfin kokoonpanoon osin pakonkin sanelemana, sillä Leverkusenilla on etenkin hyökkäyspäässä loukkaantumishuolia. Sairastuvalla ovat samaan aikaan Lucas Alario, Patrik Schick ja Karim Bellarabi.
Hradeckyn kohtalokas harhasyöttö YouTubesta löytyvässä ottelukoosteessa alkaen ajassa 1:39.
Lähde: Sport1
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Helmarien Paulina Nyström ylsi hienoon saavutukseen
- Joel Pohjanpalo iski taas! Maalikuninkuus on käytännössä varma
- Mitä jos Iran voittaa MM-kisat? Näin Donald Trump vastasi
- Donald Trump: ”Iran voi pelata MM-kisoissa”
- Nolo hetki – FIFA-pomon rauhanele tyrmättiin karulla tavalla
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti