Minihuuhkajat aloitti EM-karsintansa komealla voitolla – katso ottelun maalikooste
Kuva: Juha Tamminen
Suomen alle 19-vuotiaiden poikien maajoukkue (vuonna 2003 ja myöhemmin syntyneet) aloittivat EM-karsintaturnauksensa erinomaisesti. Neljän maan turnausta isännöivä Puola taipui Minihuuhkajille maalein 1-3.
Suomi siirtyi 1-0-johtoon 21. minuutilla, kun Maksim Stjopin löysi syötöllään linjan taakse juosseen Casper Terhon, joka sijoitti pallon viileästi maaliin. Aivan avausjakson lopulla Suomi sai tilaisuuden yrittää lisätä johtoaan rangaistuspotkusta, mutta Niklas Pyyhtiä ei onnistunut yrityksessään. Seuranneen kulmapotkun Pyyhtiä kuitenkin lähetti Luka Hyryläisen päähän, ja tämä puski Suomen taukojohdoksi 2-0.
Puola kavensi 67. minuutilla Aleksander Buksan rangaistuspotkulla tilanteeksi 1-2, mutta 20 minuuttia myöhemmin Suomi ratkaisi pelin lopullisesti, kun juuri kentälle vaihdettu Otso Koskinen vapautti Henri Salomaan maalintekoon.
– Mielestäni ansaitsimme voiton. Vaikka pelasimme hyvin, uskon meidän pystyvän pelaamaan vielä pykälän paremmin – tämä ei ollut paras suorituksemme. Kun emme onnistuneet rankkarista, teimme välittömästi sen jälkeen maalin kulmapotkusta. Joukkue näytti luonnetta, Minihuuhkajien päävalmentaja Peter Lundberg kehui Palloliiton kotisivujen otteluraportissa.
– Toisen jakson alkupuolella meillä oli muutama paikka tehdä lisämaaleja, mutta Puola onnistuikin kaventamaan. Henkisesti tilanne oli 2–1-maalin jälkeen haastava – pojat suoriutuivat siitä kuitenkin hienosti, ja olen iloinen heidän puolestaan.
Kooste ottelun maaleista näkyy allaolevassa twiitissä. Juttu jatkuu twiittien jälkeen.
Huomenta! 
Näin U19-pojat kukisti Puolan eilisessä EM-karsinta-avauksessa - Suomen maaleista 3-1-voitossa vastasivat Casper Terho, Luka Hyryläinen sekä Henri Salomaa.

#Minihuuhkajat
: PZPN
Näin U19-pojat kukisti Puolan eilisessä EM-karsinta-avauksessa - Suomen maaleista 3-1-voitossa vastasivat Casper Terho, Luka Hyryläinen sekä Henri Salomaa.
#Minihuuhkajat
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- José Mourinho takaisin Real Madridiin? Portugalilaisluotsi kommentoi huhuja
- Kanadan liigassa kekseliäs tuuletus – maalintekijä kaivoi käyntikorttinsa esiin
- Helmarien Paulina Nyström ylsi hienoon saavutukseen
- Joel Pohjanpalo iski taas! Maalikuninkuus on käytännössä varma
- Mitä jos Iran voittaa MM-kisat? Näin Donald Trump vastasi
- Donald Trump: ”Iran voi pelata MM-kisoissa”
- Nolo hetki – FIFA-pomon rauhanele tyrmättiin karulla tavalla
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Joel Pohjanpalo iski taas! Maalikuninkuus on käytännössä varma
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Mitä jos Iran voittaa MM-kisat? Näin Donald Trump vastasi
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Nolo hetki – FIFA-pomon rauhanele tyrmättiin karulla tavalla
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin