Toni Kallio tunnistaa Huuhkajien tilanteen: ”Varaa yskähtelyihin ei ole”
Kuva: Juha Tamminen
Vuosikymmenen mittaisella A-maajoukkeurallaan 49 ottelua pelannut, nykyisin Ilveksen Veikkausliigajoukkuetta luotsaava Toni Kallio on yksi niistä lukemattomista ammattilaisista, jotka seuraavat herkeämättä Huuhkajien edesottamuksia.
Ex-pakki muistaa omalta uraltaan läheltä piti -tilanteita, ja uskoo tilanteen myös nyt meneillään olevissa MM-karsinnoissa olevan täpärä.
– Meille tuli aikoinaan karsinnoissa yleensä muutama yskähdys emmekä pystyneet pelaamaan koko karsintoja läpi huipputasolla. Yksittäisissä peleissä olimme tosi hyviä, mutta sellainen tasaisuus puuttui. Pienet asiat ratkaisivat, Kallio laskee.
Lauantaina on vastassa Ukraina, ja tiistaina vieraskentällä Kazakstan.
– Saumoja on, ja nyt on vähän samanlainen tilanne kuin meillä oli usein karsintojen aikana, eli varaa yskähtelyihin ei ole. Kazakstan on hyvä joukkue eikä sitä kannata aliarvioida, mutta sieltä pitää raapia maksimipisteet, jos haluaa päästä kisoihin. Sitten bonuspisteitä vielä isommilta mailta, sanoo 43-vuotias Gladiaattori, Palloliiton sivustolla.
Olympiastadion tulee olemaan illalla täynnä, eikä kotiyleisön merkitystä voi sivuuttaa.
– Kyllä siinä kylmänväreet kulkevat, kun tulee pelaajatunnelista ulos. Kun Maamme-laulu soi, niin siinä on sellainen ylpeyden tunne, että saa edustaa omaa maataan. Kotikentällä on myös erittäin iso merkitys pelin aikana. Kyllä se vaan niin on, että kotiyleisö tuo vähän sitä ylimääräistä mukaan pelaajiin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille

- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan