Helmareilla on tiistai-iltana edessään erittäin tärkeä ottelu, kun se saa Helsingin Olympiastadionille vieraakseen Irlannin. Suomella on kahden MM-karsintaottelun jälkeen koossa täydet kuusi pistettä, kun Slovakia kaatui Turussa 2-1 ja Georgia vieraissa 3-0. Tämän päivän ottelussa vastus lienee silti rahtusen kovempaa luokkaa.

Irlannilla oli allaan pitkä seitsemän ottelun tappioputki, jonka aikana se kohtasi lähinnä varsin kovia joukkueita. Kaksi viimeistä peliä ovat kuitenkin olleet jonkinlainen myrskyvaroitus Suomelle.

Ensin Tokion olympialaisten pronssiottelussa pelannut huippumaa Australia kaatui 21.9. pelatussa harjoitusottelussa 3-2, vaikka Matildas pelasi jokseenkin parhaalla kokoonpanollaan. Torstaisessa MM-karsinta-avauksessaan Irlanti puolestaan taipui olympiahopeajoukkue Ruotsille vain niukasti maalein 0-1, puolustaja Louise Quinnin epäonnisella omalla maalilla. Irlanti ei laukonut kertaakaan kohti Ruotsin maalia, mutta piti toisaalta suosikin niin hyvin kurissa, ettei Ruotsillakaan montaa maalipaikkaa ollut.

Irlannin vahvat viime pelit on noteerannut myös Helmarien luotettava laitapuolustaja Emma Koivisto, jota SuomiFutis haastatteli puhelimitse. Koivisto kertoi, että joukkueen katsottua klippejä Irlannin peleistä jokaisen tiedossa on, että Suomen on syytä olla hereillä.

– Irlannin viimeisimmät tulokset osoittavat, että se on tosi kova joukkue. Irlanti on suoraviivainen joukkue, jossa on nopeita ja fyysisiä pelaajia, ja meidän täytyy todellakin olla valmiita siihen. Ne on oikeasti tosi hyvä joukkue nykyään, Koivisto muistutti.

Subway Kansallinen Liiga

@KansallinenL
Juhlavuosi huipentuu Olympiastadionilla!✨

Enää ei tarvitse kiivetä yli aitojen päästäkseen pelaamaan. Tule mukaan juhlimaan, kun jalkapallo naisten lajina täyttää 50 vuotta!

Liput @HelmaritFI juhlaotteluun täältä➡️ bit.ly/Helmarit-NSC_5…

#KansallinenLiiga #Helmarit

Helmarien yhtenäinen puolustuslinja ja tiivis koko joukkueen puolustuspeli on ollut menestyksen avain sekä EM- että MM-karsinnoissa. Voittoon vaaditaan kuitenkin myös hyökkäyspään onnistumisia. Koivisto uskoo vastahyökkäysten olevan tosi tärkeitä maaleja haettaessa.

– Irlannilla on välillä vähän huono balanssi niiden puolustuslinjassa. Sieltä löytyy kyllä sitten tiloja sen jälkeen, kun ne on hyökänneet.

Paljon pelaajia Englannin Superliigassa

Irlannin joukkueessa on yksi Koivistolle erityisen tuttu pelaaja, 24-vuotias Megan Connolly. Naiset pelasivat yhdessä Florida Staten yliopistojoukkueessa vuosina 2015-2017. Tiet kohtasivat jälleen, kun Koivisto siirtyi viime helmikuussa Englannin Superliigan Brightoniin, jossa Connolly oli jo valmiiksi.

– Megan Connollyn tietysti tunnen Irlannin joukkueesta parhaiten, kun olen itse hänen kanssaan pelannut. Hän on aika tekninen pelaaja. Hän pelaa keskikentällä ja on hyvä jakelemaan palloa kumpaankin suuntaan siitä keskeltä. Hän on tosi rauhallinen pallon kanssa, Koivisto kuvaili joukkuetoveriaan.

Megan Connolly on Emma Koivistolle tuttu joukkuekaveri kahdestakin eri seurasta. Kuva: Getty Images

Irlannin nykyjoukkueessa on useita kovatasoisessa Englannin Naisten Superliigassa pelaavia pelaajia. Kysyttäessä Irlannin muista johtavista pelaajista Koivisto mainitsi Ruotsia vastaan epäonnisen oman maalin tehneen topparin Louise Quinnin sekä Yhdysvaltain NWSL-liigan North Carolina Couragessa pelaavan Denise O’Sullivanin, taitavan keskikenttäpelaajan. 183-senttinen Quinn hoitaa Koiviston mukaan pääpalloja ”tosi hyvällä prosentilla” ja on erittäin vaarallinen erikoistilannepelaaja.

Erityisesti Koivisto nostaa kuitenkin esiin Irlannin maajoukkuetta jo yli neljä vuotta kipparoineen 26-vuotiaan Katie McCaben.

– Arsenalissa pelaava McCabe on ihan maailmanluokan pelaaja. Hän on tosi taitava ja hänellä on hyvä vasuri. Hän on hyvä antamaan keskityksiä ja myös erikoistilanteita: kulmia ja vapareita, Koivisto kehui.

Maajoukkueuran avausmaali Irlantia vastaan

27-vuotias Emma Koivisto on tehnyt 66 A-maaottelussaan kolme maalia. Kaksi niistä syntyi viime EM-karsinnoissa Kyprosta vastaan, mutta ensimmäinen maali Helmareissa sopivasti juuri tämäniltaista vastustajaa Irlantia vastaan.

Suomi voitti syyskuussa 2015 Dublinissa pelatun EM-karsintaottelun 2-0, ja Koiviston debyyttimaali oli vähän hänet itsensäkin yllättänyt roikotus yli maalivahti Emma Byrnen. Koivisto muistaa maalin hyvin myös siksi, että Helmarit katseli juuri viime palaverissa maaleja, joita Suomi on aiempina vuosina Irlantia vastaan tehnyt.

– Siinä muistui oma maalini vielä paremmin mieleen. Se oli ensimmäinen maajoukkuemaalini, joten muistan sen kyllä muutenkin hyvin. Se oli vähän vahinkomaali, jos niin voi sanoa. Yritin keskittää, mutta se sattui menemään maaliin, mutta toisaalta jokainen maali lasketaan, Koivisto naurahti.

Ensi kertaa Stadikalle pelaamaan

Helmarit pelaa tiistaina Olympiastadionilla ensimmäisen kerran yli kahdeksaan vuoteen. Edellinen Stadikan peli oli kesäkuussa 2013 pelattu EM-kisojen kenraaliharjoitus Sveitsiä vastaan. Koivisto oli jo tuolloin A-maajoukkuerinkiin murtautunut, mutta sekä tuo peli että itse EM-kisat jäivät valitettavan selän rasitusmurtuman vuoksi väliin. Nyt hän odottaa ensiesiintymistään Olympiastadionilla suurella innolla.

– On tosi hienoa päästä Stadikalle, varsinkin nyt, kun se on remontoitu. En ole siellä itse aikaisemmin pelannut, mutta ennen alle 20-vuotiaiden MM-kisoja me treenattiin siellä. Silloin siellä ei tietenkään ollut yleisöä.

– Olen ollut Stadikalla katsomassa miesten A-maajoukkuepelejä ja nyt katsoin siellä Suomen Cupin finaalin. On kyllä siistiä päästä sinne myös itse pelaamaan.

Pitkä yhteinen taival Natalia Kuikan kanssa

Koivistolla ei ole vanhoja seurajoukkuekavereita tietenkään vain Irlannin joukkueessa, vaan myös omassa pelaajaryhmässä. Erityisen tuttu on puolustuslinjassa vierellä pelaava, nykyisin NWSL:n Portland Thornsia edustava Natalia Kuikka.

Kuikka pelasi Koiviston kanssa pari vuotta yhdessä Floridan yliopistojoukkueessa, sekä kaksi vuotta ruotsalaisessa Kopparbergs/Göteborg FC:ssä, jossa kaksikko juhli vuoden 2020 päätteeksi ruotsinmestaruutta. Kauden päätteeksi Kuikka valittiin sarjan parhaaksi puolustajaksi ja hän siirtyi Yhdysvaltoihin, kun Koivisto jatkoi matkaansa Englantiin.

Emma Koivisto ja Natalia Kuikka juhlivat helmikuussa Helsingissä Suomen EM-kisapaikan varmistumista. Kuva: Juha Tamminen

Yhteistä historiaa on seurajoukkueiden lisäksi tietenkin myös maajoukkueesta kymmenien ottelujen ajalta, sillä Kuikan ja Koiviston nimet piirretään yleensä ensimmäisten joukossa Suomen avauskokoonpanoon. Koivisto vitsailikin maajoukkueleirityksen aikana Instagram-päivityksessään, että ”on taas aika Natalia Kuikan huonojen vitsien”. Vaan kuinka huonoja kemiläislähtöisen topparin vitsit sitten ovatkaan?

– Välillä ne on niin huonoja, että ne silti naurattaa, Koivisto naurahti kysymykselle ja kehui puolustajatoverinsa maanläheistä luonnetta.

– Natu on ihan mahtava tyyppi kentällä ja kentän ulkopuolella. Ruotsissa me olimme kämppiksiä ja tunnemme toisemme tosi hyvin. Natu on rauhallinen ja hänellä on jalat maassa, vaikka hän onkin saanut noita isoja tunnustuksia.

– Hänestä huomaa, että hän on pohjoisesta kotoisin. Rento ja rempseä tyyppi.

 

View this post on Instagram

 

A post shared by Emma Koivisto (@koivistoemma)

Haastattelun päätteeksi Koivisto kommentoi myös Kansallisesta Liigasta kantautunutta ikävää uutista. Kaksi perättäistä hopeamitalia voittanut TiPS joutui luopumaan sarjapaikastaan taloudellisten edellytysten puuttuessa. TiPS:n joukkueessa on pelannut useita Suomen lupaavimpiin lukeutuneita pelaajia.

– Oli se tosi surullista kuulla, että tuollainen ihan top-joukkue Suomessa kaatuu. TiPS oli muutenkin ihan parhaimmistoa Suomessa, niillä oli tosi taitavia pelaajia ja ne pelasi oikeasti hyvää futista, Koivisto harmitteli.

[readmore from=Helmarit]

– Olen tosi surullinen myös niiden pelaajien puolesta. TiPS:illä oli tosi nuori joukkue ja tosi taitavia yksilöitä, joten toivon tosissani, että he löytävät hyvän uuden seuran, jossa he voivat jatkaa kehittymistään.

Naisten jalkapalloilun 50-vuotisjuhlaottelu Suomi-Irlanti alkaa Helsingin Olympiastadionilla kello 18.15. Lippuja otteluun on yhä hyvin saatavilla. Lisäksi peliä voi seurata suorana Yle TV2:lta.