Virallista: Niki Mäenpää sai todella kovan kilpailijan
Kuva: Getty Images
Serie A:n tämän kauden nousijaseura Venezia FC on vahvistanut tehneensä sopimuksen kokeneen argentiinalaismaalivahdin Sergio Romeron kanssa. 34-vuotias Romero saapuu seuraan ilmaissiirrolla, sillä hänen sopimuksensa Manchester Unitedin kanssa päättyi viime kauteen.
Venezian ykkösmaalivahti on tällä kaudella ollut 36-vuotias suomalainen Niki Mäenpää, joka on pelannut kuusi kauden seitsemästä sarjaottelusta. Yhdestä pelistä Mäenpää oli sivussa loukkaantumisen vuoksi. Mäenpää hankittiin seuraan kesken viime kauden, kun varsinainen ykkösvahti Luca Lezzerini loukkaantui ja joutui pitkälle sairauslomalle. Tällä kaudella Lezzerini on pelannut kaksi peliä, mutta joutui jälleen sivuun reisivamman vuoksi.
Sergio Romero siirtyi Eurooppaan jo 20-vuotiaana, kun hän teki sopimuksen hollantilaisen AZ Alkmaarin kanssa. Romero vietti AZ:ssa neljä kautta ja voitti tuona aikana myös Eredivisien. 90 Eredivisie-pelissä hän pelasi 40 nollapeliä, kunnes siirtyi kesällä 2011 Sampdoriaan. Serie A:kaan ei siis ole Romerolle vieras ympäristö.
Kesästä 2015 viime kevääseen saakka Romero pelasi Manchester Unitedissa, johon hänet hankki AZ Alkmaarista tuttu valmentaja Louis van Gaal. Manchester Unitedissa Romero on kuitenkin ollut koko ajan David De Gean kakkosvahti, ja kuuden kauden aikana pelejä Valioliigassa kertyi vain seitsemän.
Romeron rooli oli toimia niin sanotusti ”cup-vahtina”, ja eurokentillä, FA Cupissa ja Liigacupissa hän saikin runsaasti vastuuta. Kaudella 2016-2017 hän pelasi 12 Eurooppa-liigan ottelua, kun Manchester United voitti kilpailun. Romero pelasi myös finaalissa, jossa kaatui Ajax maalein 2-0. Kaikkiaan otteluita kertyi Unitedissa 61, ja niistä argentiinalainen piti maalinsa puhtaana 39:ssä.
Argentiinan A-maajoukkueessa Romero on pelannut komeat 96 ottelua. Viimeksi hänet on nähty Albicelestessä lokakuussa 2018. Romero on Argentiinan maajoukkuehistorian eniten otteluita pelannut maalivahti.
Sergio Romero al Venezia FC.
Romero è il portiere con più presenze di tutti i tempi nella nazionale argentina e nel corso delle ultime sei stagioni ha giocato per il Manchester United.
veneziafc.it/news/sergio-ro…
#ArancioNeroVerde
Romero è il portiere con più presenze di tutti i tempi nella nazionale argentina e nel corso delle ultime sei stagioni ha giocato per il Manchester United.
veneziafc.it/news/sergio-ro…
#ArancioNeroVerde
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Itävallan päävalmentajalle jatkodiili jo ennen ensimmäistä MM-peliä
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Iranin MM-harjoituskeskuksen vierestä löydettiin ruumis
- Portugalin João Cancelo avautui elämänsä suuresta tragediasta: ”Muistan äitini viimeisen kirkaisun”
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa
- Thomas Parteylta evättiin pääsy Kanadaan – Ghanan hallitus ryhtyy oikeustoimiin
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Marokolle isoja takaiskuja Brasilia-pelin alla – kaksi muutosta MM-joukkueeseen
