Torstaina 19 vuotta täyttävä Pedri on voittanut italialaisen Tuttosportin jakaman Golden Boy -palkinnon. Palkinto jaetaan kunkin kauden parhaalle alle 21-vuotiaalle pelaajalle.

Pedri pelasi Barcelonan joukkueessa viime kaudella kaikkein eniten peliminuutteja ja yhteensä 52 ottelua. Kun hän nousi lisäksi myös Espanjan A-maajoukkueeseen ja pelasi isossa roolissa sekä EM-kisoissa että Tokion olympialaisissa, kertyi Pedrille kauden aikana peräti huimat 73 ottelua. Yksikään toinen eurooppalaisseuran pelaaja ei pelannut kauden 2020-2021 aikana yhtä montaa virallista ottelua kuin Barcan nuori keskikenttämies.

Golden Boyta on jaettu vuodesta 2003 lähtien. Palkinnon ensimmäinen voittaja oli Rafael van der Vaart. Barcelonaan tunnustus meni nyt toisen kerran, sillä Lionel Messi voitti sen vuonna 2005. Viime vuonna Golden Boyn sai norjalainen Erling Braut Håland. Aiempien voittajien joukosta löytyvät lisäksi muun muassa Wayne Rooney, Paul Pogba ja Kylian Mbappé.

Pedri oli tiettävästi kaikkien aikojen ylivoimaisin voittaja. Hänen jälkeensä kärkiviisikkoon mahtuivat myös Jude Bellingham (Englanti/Borussia Dortmund), Jamal Musiala (Saksa/Bayern München), Florian Wirtz (Saksa/Bayer Leverkusen) ja Gavi (Espanja/Barcelona).

Vuoden parhaina aikuispelaajina palkittiin puolalainen Robert Lewandowski ja hollantilainen Lieke Martens. Lewandowski jätti Golden Player -äänestyksessä lähimpinä uhkaajinaan taakseen Jorginhon ja Lionel Messin.

Selección-Rojita

@SeleccionRojita
10 futbolistas 🇪🇸 estuvieron al principio entre los 100 candidatos al Golden Boy 2021. Al final, en el último corte de 20 quedaron 4:

-Pedri
-Yeremy Pino
-Gavi
-Bryan Gil

No se sabe el ranking de 20 pero si los 5 primeros y tenemos también a Gavi (17) en 5ª posición👏.

Nicolai Lisberg

@NicolaiLisberg
Pedri wins the Golden Boy award for 2021 ahead of Dortmund's Jude Bellingham. 318 votes against 119. The biggest difference between number 1 and 2 in the history of the Golden Boy award #BARCA #BVB

Juttua on päivitetty 22.11. klo 14.22. Lisätty tiedot Golden Player -valinnoista.