Shokki Windsor Parkilla: Euroopan mestari romahti jatkokarsintaan
Kuva: Getty Images
Kesällä Euroopan mestaruuden voittanut Italia jäi Pohjois-Irlannin vieraana maalittomaan tasapeliin. Samalla tulos tiesi sitä, että Roberto Mancinin luotsaama tähtisikermä jäi lohkossaan toiseksi.
Italia hallitsi kenttätapahtumia ja piti palloa. Se kykeni luomaan noin kymmenen potentiaalista maalitilannetta, mutta aivan vaarallisimmlle tonteille se ei tiivistä kotijoukkueen puolustusta vastaan yltänyt.
Maaliodottama eli xG oli Italian osalta noin 0,90 luokkaa. Eli yhden maalin Italia olisi ehkä ansainnut, mutta Pohjois-Irlanti pelasi kelpo-ottelun.
Sveitsi voitti samaan aikaan Bulgarian lukemin 4-0 ja eteni suoraan Qatarin MM-kisoihin. Komeat karsinnat pelannut Sveitsi teki kamppailussa oikeastaan kuusi maalia, mutta kaksi hylättiin VAR-tarkistuksen jälkeen.
Illan maalintekijöinä olivat Noah Okafor, Ruben Vargas, Cedric Itten ja Remo Freuler.
Italialle ei olisi riittänyt edes loppuhetkien voittomaali, koska Sveitsillä oli parempi maaliero.
Joukkueet pelasivat kahdesti tasan. Sveitsissä kamppailu päättyi 0-0 ja puolestaan 12. marraskuuta Italiassa 1-1. Eli myös pisteiden ja maalieron ollessa tasan, lohkon olisi voittanut Sveitsi tekemällään vierasmaalilla keskinäisissä kohtaamisissa.
Euroopan mestari joutuu siis hakemaan vauhtia jatkokarsinnasta, jonne myös Huuhkajat pyrkii. Jos Suomi tekee tiistaina hurjan tempun ja nappaa lohkonsa kakkossijan, niin Italian välttäminen olisi varmasti Markku Kanervan toiveissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- FIFA puuttumassa ajanpeluuseen – uusi sääntö muuttaisi peliä merkittävästi
- Virallista: Keskikenttäpelaaja jättää HJK:n – siirtyy toiseen Veikkausliiga-seuraan
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Hurja derby Euroopassa – vierasfanit sytyttivät katsomossa tulipalon
- UEFA määräsi Benfican Prestiannille väliaikaisen pelikiellon rasismitutkinnan keskellä