Hollannin maajoukkuehyökkääjä julkaisee omaelämäkertansa rap-levynä: ”Koko pointti oli tehdä jotain erilaista”
Kuva: Getty Images
Jalkapalloilijoiden omaelämäkertoja löytyy lähes jokaisesta kirjakaupasta, mutta Hollannin maajoukkuehyökkääjä Ryan Babel on päättänyt kertoa tarinansa hieman erilaisella tavalla.
Galatasarayta edustavan Babelin, 34, omaelämäkerta on nimittäin kahdeksan kappaleen pituinen rap-albumi, jonka hän on itse kirjoittanut ja esittänyt.
– Koko pointti oli yrittää tehdä jotain erilaista, jotain luovaa ja jotain, mitä ei ole ennen tehty, kommentoi Babel Guardianille.
– Eräs journalisti lähestyi minua vajaat pari vuotta sitten Ajaxissa pelatessani ja kysyi, olisinko halukas aloittamaan omaelämäkerran kirjoittamisen. Ajattelin silloin, että olisi hieman liian aikaista sille. En ollut valmis.
– Mutta sitten tuli ensimmäinen koronasulku. Kaikkien oli pysyteltävä kotona ja minulla oli tylsää. Siitä se idea syntyi.
– Ajattelin, että miksen siirtäisi omaelämäkerran konseptia musiikin muotoon? Joten soitin parille musiikkiystävälleni Hollanissa selvittääkseni, kuinka kiireisiä he ovat, ja selitin heille konseptini. He olivat hyvin innostuneita auttamaan minua, ja niin matka alkoi.
Babel olisi halunnut tavoitella kaksoisuraa rap-musiikissa ja jalkapallossa, kun hän pelasi nuorena Ajaxissa, mutta kertomansa mukaan häntä kehotettiin keskittymään vain urheiluun.
– Siihen aikaan se ei ollut jalkapalloilijoille niin yleistä kuin nykyään. Minä olin yksi ainoista paikallisista jalkapalloilijoista, joka teki sitä (musiikkia), ja tunsin oloni peloisaksi näiden mielipiteiden takia.
– Olin 18- tai 19-vuotias, joten ajattelin, että ehkä minun pitäisi ottaa askel taaksepäin ja olla pyrkimättä musiikin eturintamaan niin paljon.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”