Huuhkajien MM-karsintaryhmään muutos – HJK:n pelaajalle ensimmäinen maajoukkuekutsu
Kuva: Juha Tamminen
Päävalmentaja Markku Kanerva joutui tekemään muutoksen Huuhkajien MM-karsintamiehistöön, joka kohtaa marraskuussa Bosnia ja Hertsegovinan ja Ranskan.
Joukkueesta joutui jäämään pois keskuspuolustaja Juhani Ojala, joka kärsi lauantain ottelussa Aberdeen-Motherwell pohjevamman. Ojala oli juuri toipunut edellisestä lievästä loukkaantumisestaan, mutta jätti jälleen ottelun kesken vamman vuoksi.
Ojalan paikan joukkueessa ottaa HJK:n 26-vuotias toppari Miro Tenho. Kaarinasta lähtöisin oleva Tenho pelasi HJK:n mestarijoukkueessa väkivahvan kauden ja kuului joukkueen luottopelaajiin koko kauden ajan, kantaen välillä kapteenin nauhaakin. 24 veikkausliigaottelussa Tenho teki kaksi ja syötti yhden maalin. Eurokentillä Tenho on pelannut toistaiseksi kymmenen täyttä 90-minuuttista (yksi maali ja yksi maalisyöttö).
Veikkausliigassa myös TPS:ää ja Interiä edustanut Tenho siirtyi HJK:hon kaudeksi 2020. Kutsu A-maajoukkueeseen on Tenhon uran ensimmäinen. Hän ei ole pelannut myöskään juniorimaaotteluita, joten ylipäänsä maajoukkuekomennus on Tenholle uusi laatuaan – ja tuli myös jota kuinkin hienoimpaan mahdolliseen paikkaan.
Miro Tenhon sopimus HJK:n kanssa kattaa myös seuraavat kaksi kautta.
Juhani Ojala sivussa marraskuun MM-karsintaotteluista – Miro Tenho nousee Huuhkajiin 
#Huuhkajat
palloliitto.fi/jalkapallouuti…
#Huuhkajat
palloliitto.fi/jalkapallouuti…
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lucas Bergströmin kilpailija jättämässä Mallorcan
- LIVESEURANTA: Englanti ja Kongon demokraattinen tasavalta taistelevat neljännesvälieräpaikasta!
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Lamine Yamal ottaa paineet ja vihaajien huutelut mielellään vastaan: ”Olen erilainen”
- Englanti luottaa pilkkukisoissa ex-valmentajansa systeemiin – mistä on kyse?
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”
- Zlatan Ibrahimović hehkuttaa Ranskan hyökkäystä: ”Pelottavaa”
- Graham Potter paljasti viestinsä Ruotsin pelaajille MM-putoamisen jälkeen: ”Vaikka he eivät haluaisi sitä kuulla…”
- Meksiko 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – peli alkoi tunnin myöhässä
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Ylen asiantuntija Marianne Miettinen kertoi – tämä voi selittää Euroopan maiden vaikeudet MM-kisoissa
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Kylian Mbappé ja Ranska tekivät selvää jälkeä Ruotsista MM-kisoissa
- Jürgen Klopp äimistyi Saksan hylätystä osumasta: ”Arsenal teki 60 prosenttia maaleistaan tuolla tavalla”
- LIVESEURANTA: Brasilia neljännesvälieriin!
- Hollantilaislegendalta kovaa kritiikkiä Ronald Koemanille: ”Mitä valmentajan päässä oikein liikkuu?”
- Taas siirtouutisia Seinäjoelta – SJK myy toisenkin pelaajansa
- Erling Haaland laukoi Norjan MM-neljännesvälieriin – seuraavaksi luvassa valtava haaste
- Yle: Maalitykki palaa KuPSiin
